Interrail 2023 - turhuuden markkinat
Joseph Brodsky kertoo kirjassaan Watermark miten Venetsian värit, veden heijatukset ja kauneus saa vieraan ostamaan Venetsian kaupoista vaatteita, joille hänellä ei ole kotiin palattuaan käyttöä. Brodskyn mukaan vaatteiden ostaminen on yritys sulautua joukkoon, muuttua venetsialaiseksi edes hetkeksi. Yrityksesi yritys jää, vieras ei pääse venetsialaisten heimon jäseneksi.
Nämä pohdinnat tulivat mieleeni eilen illalla kävellessäni Taormian pääkatua Corso Umbertoa. Kadun varrella on korukauppoja, vaatekauppoja, matkamuistokauppoja, kahviloita, ravintoloita, kellokauppoja, vaatekoruliikkeitä, kultaseppiä ja kaksi apteekkia, joista toinen erityinen British Pharmacy.
Vieras voi siis Taorminassa ostaa itselleen uuden kellon, kaulakorut, vaatteet, sormukset ja lääkkeet. Ei tarvitse edes kaupungin ainoasta kaupasta ostaa, jokaiseen tarpeeseen on useita keskenään kilpailevia kauppoja. Moni kauppa myy samoja tuotteita, erityisesti matkamuistoja, jotka useimmiten on valmistettu paikallisesti Kiinassa.
Saman olen huomannut muissakin kaupungeissa, joissa on turisteja. Kaupunkien pääkaduilla ovat samat liikkeet kaupungista toiseen: korut, kellot, vaatteet ja matkamuistot. Minäkin alan tunnistaa tuotemerkkejä vaikken juuri kaupoissa käykään.
Kaupunkien pääkadut ovat varmasti kaupunkien arvokkaimpia paikkoja, ja liiketilojen vuokrat kalliimpia, joten korujen, kellojen, vaatteiden ja matkamuistojen on mentävä kaupaksi hyvin ja usein ja muulla kuin alennetulla hinnalla.
Kuka nämä tavarat ostaa? Kuka huomaa juuri Taorminassa, että häneltä puuttuu rannekello tai talvitakki tai 150 euron sukkahousut? Kenen matkalaukkuun uuden vaatekerrat sopivat näinä aikoina, joina yhä useampi itaruuttaan matkustaa lentokoneella ja pelkin käsimatkatavaroin?
Itse en osta mitään, koska minulla on 54-vuotiaana jo kaikkea. Minulla on matkalla tarvitsemani vaatteet mukana, rannekelloa käytin viimeisen kerran 12.6.1987, ja koruja en tarvitse, en ainakaan teollisesti valmistettuja. Käsityöläisiltä koruja olen ostanut useasti ja ostan vastakin.
Miksi turisti ostaa? Miksei hänelle riitä ruoka, nähtävyydet ja kokemukset?
Kommentit
Ensimmäisellä etelänmatkallani v. 1985 ostin nätin herätyskellon. Tarvitsin sitä jo reissun aikanakin, mutta kotona siitä aikaa katsoessani muistin aina kyseisen reissun. Eihän sitä jää mitenkään varsinaisesti muistelemaan, mutta reissu häivähtää jossain alitajunnassa joka kerta. (Valitettavasti pari kuukautta sitten se piti heittää jo pois, kun viisarit irtosivat lattialle pudotessa.)
Toinen kiva matkamuisto oli valkopippuripurkki ihan tavallisesta ruokakaupasta. Toki siinä on nyt ollut jo aika monta täyttöpussillista ihan suomalaista maustetta, mutta purkki on edelleen käytössä.