Interrail 2023 - matkan suunnittelusta

Maata pitkin matkustavat -ryhmässä Facebookissa moni kysyy miten suunnitella interrail-matka. Kysymys on tavallaan hassu, koska interrail-lipun ideahan on antaa vapaus matkustaa lipun voimassaoloaikana minne ja millon vain, ihan mitä kautta tahansa. Lippu vapauttaa tarkkojen reittien miettimiseltä - toisin kuin vaikka lentokoneella matkustettaessa. Interrail-lipun haltija on vapaa kuin pyöräilijä tai liftari. 

Minulla on tapana suunnitella korkeintaan matkani ensimmäiseen päämäärään asti. Esimerkiksi juuri päättyneelle matkalleni suunnittelin reitin Tukholmasta Venetsiaan, mikä on tietenkin triviaalia. 


Venetsiasta halusin Palermoon Sisiliaan, mutta reitin päätin vasta Venetsiassa (otin suorimman, yöpyminen Napolissa, koska Barin etc kautta olisi ollut hidasta ja hankalahkoa). Olin myös sairastunut Venetsiassa ja voimani olivat vähissä. Halusin siksi matkustaa pitkään samalla junalla, asua aivan aseman vieressä ja jatkaa vielä toisen päivän matkaani vaihdottomalla yhteydellä. 

Oltuani 5 päivää Palermossa, ryhdyin suunnittelemaan kotimatkaani. Vaihtoehtoja oli useita: laivalla Genovaan, laivalla Sardiniiaan ja sieltä Rooman kautta, tai sitten valitsemani junalla Taorminaan ja sieltä Roomaan ja Zurichin kautta kotiin samaa reittiä kuin olin tullutkin. En valinnnut laivaa Genovaan, vaikka Genovassa olisikin ollut melko hyvä sää ja laivamatka oli halpa. En myöskään tällä kertaa matkustanut Sardiniaan, koska talvella laivoja kulkee harvoin ja niiden aikataulut olivat mielestäni hankalat. 

Ideanani oli, ja suosittelen samaa muillekin, että koska interrail-lipulla saa matkustaa minne ja milloin vain, ei ole mitään syytä päättää koko matkaa etukäteen. Innostukset ja säätilat ja ties mitkä muut vaihtuvat matkan aikana. Samoin yllättävä sairastuminen tai vaikka jalan tai selän kipeytyminen voi määrätä reittejä. Ja kuten sanottua, säätilaakin on hyvä tarkkailla. Jos on valittavissa sateinen ja aurinkoinen paikka, ainakin minä valitsen aurinkoisen. 

Koska mielestäni täydellinen vapaus on parempi kuin rajoitettu, ostan aina kuukauden tai kahden interrail-lipun. Joskus se tulee kalliimmaksi kuin vaikkapa 10 matkapäivää kuukaudessa salliva lippu, mutta maksan vapaudesta mielelläni. Ja joskus sateisena päivänä saatan vain matkustaa junalla jonnekin ja takaisin ja lukea kirjaa junassa. 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc