Interrail 2023 - saapuminen Palermoon

 Saavuin Palermoon illalla, junalla ukkosmyrskyn läpi, rannikon junarata oli pimeä kuin Lontoon metro, ulkoilmassa klaustrofobinen. Juuri ennen Palermoa myrsky loppui, tuuli tyyntyi. Asemalla oli märkää, liukasta samaan tapaan kuin eteläisissä maissa aina sateen jälkeen, pölystä muodostuu jään kaltainen liukas kalvo sileiden kivien päälle. Tuttu ongelma Girona pyörälenkeiltä.

  

Asema oli tyhjä lukuunottamatta junamme matkustajia, jotka kaikki kävelivät takanani. Minulla oli kiire, tai ainakin kova tarve päästä hotelliin, eroon kassistani ja illalliselle. Liki kymmenen tunnin matka kevein eväin oli kuluttanut voimani, huimaus ja närästys vaivasivat. Miten mahan tyhjyys voi närästää? Lähtevät mahahapot matkalle etsimään sulateltavaa? 

Kartan - Google Mapsin joukkoliikennetietojen - mukaan asemalta pääsee hotelliini joko kävellen 1,4 kilometriä tai maksamalla 1,4 euroa bussilla 6 pysäkinvälin verran matkustamalla. Minulla ei ollut voimia kävellä, halusin matkustaa bussilla. 

Vaan mistä lippu? Internetin mukaan asemalla pitäisi olla ATAM:n, paikallisen joukkoliikennefirman, automaatti. En löytänyt automaattia. Kysyin neuvoa Trenitalia infokioskilta, he viittovat aseman ulkopuolelle, jossa olisi ainakin bussi, joka siellä olikin. Kuski ei myynyt lippua vaikka hänen netin mukaan pitäisi. Neljän muun bussikuskin käsien heiluttelu ohjasi minut bussikentän keskellä olevaan rämään kioskiin, jossa elämäänsä kyllästynyt mies myi minulle lipun. Pääsin matkaan.

Napolin jälkeen 700000 asukkaan Palermo vaikutti asemalta lähtiessä pikkukaupungilta. Iltaliikenne sujui äänimerkeittä, äkkijarruttelematta. Kaupungin erään pääkadun, jokaisessa italialaisessa kaupungissa keskeisen, Via Roman talot vaaleita, kaupat isoine ikkunoineen kuin saksalaisesta pikkukaupungista, odotin jo H&M:n valomainosta, onneksi turhaan. 

Tarkemmin katsottuna kauppojen näyteikkunoiden lomassa on pieniä kioskeja, alkoholia ja keksejä myyviä aina aukiolevia. Talojen väleistä, sivukujilla, näkyi ulkogrillien savu, nälkäiset muovituoleillaan syömässä vartaitaan. Miehiä, aina vain miehiä, parveissaan, savuten ja syljeskelle. Kaupungin kahden kasvot alkoivat paljastua. 

Pääsin hotelliin, sain avaimet ja vinkin hyvästä ravintolasta muutaman korttelin päässä. Löysin huoneeni, eksyin matkalla ravintolaan, söin, eksyin matkalla takaisin hotelliin. Eksyksissä kolusin kujia, huomasin Via Roman olevan poikkeus, menneen maailman kujaelämän jatkuvan, veitsikaupat, kalakaupat, lihakaupat, joillakin kujilla yksinäiset naiset. 

Ensimmäiset tunnin Palermossa olivat takana, ainakin viikon seikkailu edessä.