Interrail 2023 - pyhästä
Notre Damen katedraalin tulipalon jälkeen vuonna 2019 sen kunnostukseen luvattuja yksityisiä varoja arvosteltiin. Oli kuulemma säädytöntä sijoittaa miljoonia kirkon kunnostukseen, kun maailmassa on nälkäisiä ihmisiä ja Pariisin kaduilla asunnottomia. Puuttumatta nyt siihen, että kukin, jopa rikaskin, lienee oikeutettu sijoittamaan rahansa mihin vain, tällainen arvostelu sekoittaa pahasti ihmisten auttamisen ja ihmiskunnan yhteisestä kulttuuriperinnöstä huolehtimisen.
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, tärkeä ja arvokas itsessään, ei välineenä mihinkään vaan aivan omana itsenään. Jokaisella on oikeus hyvään elämään, ja meidän yhdessä, yhteiskuntina, on pyrittävä sen tarjoamiseen, tai ainakin mahdollisuuden.
Olemme kuitenkin kaikki kuolevaisia, ajallisia olentoja. Joskus meitä ei enää ole, ja harvaa meistä muistetaan kuolemamme jälkeen sukupolvien ajan. Jos muistetaan, niin toivottavasti siitä, mitä hyvää teimme ja loimme jonkin yhteisen, pysyvän, yksilön ylittävän tavoitteen hyväksi.
Tänään istuessani vuodelta 1100-luvulla rakennetun Palermon katedraalin puisilla penkeillä mietin, mitä pysyvää ihmiskunta rakentaa sukupolvelta toiselle, ja miten arvokkaita nämä pysyvät perinnöt ovat. Mieleeni tuli vain kolme asiaa: taide, tiede ja kaunis rakennettua ympäristö. Ne kaikki jäävät jälkeemme, me saimme ne edeltäjiltämmme ja toivottavasti me pystymme sekä vaalimaan perintöämme että kehittämäään sitä eteenpäin.
Tämä pyrintö, pysyvä ja kehittyvä kulttuuri, raivostuttaa raakalaisia, nykyhetkessä eläviä fanaatikkoja. Siksi he räjäyttävät buddhan patsaat, ampuvat ohjuksin kirkkoja, polttavat kirjoja ja estävät yliopistojen toiminnan. Tämmöiset teot ovat ihmiskunnan yhteisen arvokkuuden vastaisia ja niiden tekijät olisi syytä tuomita historian tuomioistuimessa maallisen oikeusistuimen lisäksi riskoksina historiaa vastaaan yhtä vakavina kuin ihmisyyttä vastaan tehdyt teot tuomitaan.
On aivan suurenmoista, että tieteen ja taiteen lisäksi meillä on yhä jäljellä katedraaleja ja muita tuhatvuotisia, tai vanhempia, rakennuksia. Ne ovat ihmiskunnan parhaita saavutuksia - samoin kuin kasvitieteellisen puutarhat, joista eilen kirjoitin.
Matkoillani pyrin aina käymään kirkoissa, taidemuseoissa ja yliopistoissa, koska ne ovat kaikki pyhiä.
Kommentit