Interrail 2023 - Palermon liikenteestä
“Tästä ratikasta ei poistu kukaan, tähän ei nouse kukaan ja tämä on täynnä”, sanoin puolisolleni jutellessamme puhelimessa. Olin Palermon ratikassa linjalla 1, ratikka oli lähtenyt asemalta itään ja jo viiden pysäkin ajan tilanne oli ollut erikoinen. Oli kuuma, hiki ja tuskainen olo seisoskella ovensuussa puhelin korvalla.
Palermossa on neljä ratikkalinjaa. Niistä yksi, linja 1, on kulkee pääasemalta itään. Loput 3 kulkevat Notarbartalon asemalta etelään. Kummallakin on oma varikkonsa ja siis myös ovat ratikkansa. Asemien ja ratikkajärjestelmien välillä kuljetaan linjan 102 nivelbusseilla, tai jos on ylenmäärin aikaa, välin voi kulkea myös paikallisjunalla. Bussit kulkevat keskustan halki Via Romaa. Erikoinen järjestely, jonka taustalla olevia poliittisia päätöksiä en tunne. Via Roma olisi paljon viehättävämpi, jos sillä kulkisi vilkkaan bussiliikenteen sijaan ratikoita säännöllisin ja harvemmin välein. Yksi ratikkajärjestelmä olisi varmasti parempi ja halvempi ja joustavampi kuin kaksi.
Ratikan lisäksi Palermossa voi matkustaa bussilla. Pitkien nivelbussien lisäksi kaupungissa seikkailee pieniä, noin 20 istumapaikan ja 40 seisomapaikan pikkubusseja. Busseissa on kolme ovea, joista sisään saa mennä etu- ja takaovista, ulos pääsee keskiovesta. Näin periaatteessa, mutta käytännössä kuskit eivät mielellään avaa etuovea. Bussien moottoreissa on kummallinen ominaisuus: ne voi käynnistää vain kerran päivässä, joten päätepysäkillä 10 minuuttiakin seisovan bussin on pidettävä moottori käynnissä.
Bussit kulkevat muun liikenteen seassa. Muu liikenne ei useinkaan kulje vaan seisoo. Risteyksissä kukaan ei luota kehenkään, joten jokaisen on päästävä ensimmäisenä. Yhtäkkiä kukaan ei pääse mihinkään, ei edes ambulanssi, busseista nyt puhumattakaan. Skootterilla kypärittä autojen seassa pujottelevat pääsevät, mikä pakottaa autot väistämään ja ruuhka pahenee.
Pyöräilijöitä on vähän. Olen nähnyt yhden maantiepyöräilijän lenkillä ja kymmenisen pienirenkaisella läskipyörällä kulkevaa. Läskipyöriä ei tarvitse polkea, ne kulkevat moottorilla.
Koska liikenne on kaoottista, kaupunki on häätänyt autot pois vanhasta kaupungista, alueelta, jossa tärkeimmät nähtävyydet, ravintolat, baarit ovat. Saapuminen autottomalle alueelle sen ulkopuolelta laskeen verenpainetta 10 yksikköä.
Aioin taannoin tulla tänne kuukaudeksi pyöräilemään. Onneksi koronapandemia pilasi suunnitelmani.
Kommentit