Interrail 2023 - Taorminasta Roomaan

“Hei, Georgio, onko tämä reitti Taorminan asemalle”, kysyn taksikuskilta, kun hän on kotvan ajanut suuntaan, josta en bussilla Taorminaan saapunut. “Ei, eikö meidän pitänyt mennä lentokentälle”, vastaa Georgio. Kerron, että ei lentokentälle vaan juna-asemalle. Onneksi emme olleet vielä moottoritiellä, joten käännyimme takaisin ja ehdin hyvin junaani, joka oli 30 minuuttia myöhässä. Olisin varmaan ehtinyt lentokentän kauttakin.

Kävi ilmi, että hotelliin oli joku lentokentälle matkaava varannut taksin samaan aikaan kuin minä. Hyppäsin väärään. Onneksi pidin silmät auki serpentiinimutkissa ja huomasin väärän määränpään. Huh, meinasin joutua lentokentälle. Minä kyllä usein käyn lentokentillä, joihin pääsee junalla, vessassa ja katsomassa miltä kentällä näyttää. Kävin Palermossa, olen käynyt myös Tallinnassa, Berliinissä, Kööpenhaminassa ja Helsingissä.

Matka IC-junalla Taorminasta Messinaan, Messinasta lautalla Villa San Giovanniin ja sieltä tunnin odottelun jälkeen Frecciarossa-junalla Roomaan oli miellyttävä. Aurinkoinen sää ja aivan meren rannassa kulkeva junarata estivät kirjan lukemisen. Onneksi Salermon tienoilla alkoi sataa, sitten aurinkokin laski. Saatoin lukea. 

Roomaan saapuminen ilahduttaa aina. Asemalla on suuren kaupungin hulina, matkustajia, joutomiehiä, nuorisojoukkoja, koko kaupungin asujaimiston kirjo. Kävelin kilometrin hotelliini, joka on Italian sisäministeriön palatsia vastapäätä. Huoneessani on kylmä, ilmeisesti huoneita lämmitetään vain kun niissä joku yöpyy. Minun huoneessani ei selvästikään ole kukaan yöpynyt aikoihin. Lämmityslaite pitää meteliä, mutta tuottaa lämmintä ilmaa, sängyssä on useampi täkki. Enköhän tarkene. 

Illalliselle kävelin suosikkipitseriaani Ai Marmiin, jonka minulle kauan sitten, ehkäpä vuonna 2001 esitteli puolisoni. Sen jälkeen illallinen Ai Marmissa on aina osa vierailuitani Roomassa. Ravintola on aina täynnä, hulina ja tarjoilijoiden säntäily pitsat kädessään voittaa piirikunnalliset taitoluistelukisa jännittävyydessään, jono luikertelee kadulla. 

Matkalla Ai Marmiin näin anarkistien mielenosoituksen, jota oli vahtimassa enemmän poliiseita kuin mielenosoittajia, joiden vaatimuksena on nälkälakkossa olevan anarkistin Alfredo Cospiton 41 bis-tuomio kumoaminen. 41 bis on Italiassa käytössä oleva vankeusmuoto, jossa vangit ovat yksin selleisssään ilman juuri minkäänlaista kosketusta ja kommunikaatiota keskenään ja ulkomaailman kanssa. Tämä alunperin mafiapomoille laadittu rangaistus on otettu laajemminkin käyttöön ja sitä monet asiantuntija pitävät kidutuksena. Minunkin mielestäni se on kohtuuton tapa rangaista rikollisia. Eiköhän Cospiton voisi päästää istumaan typeristä teoistaan saamaansa elinkautista tavalliseen vankilaan. 

Tänään opin, että aamiaisen ja illallisen välissä on syytä syödä muutakin kuin kourallinen pistaaseja. Vaikka junassa ei nälkä tulekaan, on syötävä vaikka väkisin.