Interrail 2023 - päivä Venetsiassa
Päiväni Venetsiassa, ensimmäinen päiväni, on kääntymässä iltaan, aurinko on laskenut, kirkon kellot juuri soittivat iltamessuun. Ulkoa kuuluu askelten kopinaa, hiljaista puheensorinaa alakerran ravintoloista. Aamun äänimaiseman veneiden moottoriäänet ovat vaienneet. On rauhallista, poikkeuksellisen lämmintä 10 astetta, päivä oli pilvinen, nyt illalla täysikuu valaiseen kanavien vedenpinnat välkkyviksi pinnoksi.
Venetsiassa voi viettää päivänsä muiden turistien ympäröimänä, jonossa kävellen, rihkamakauppojen lasiesineitä ihmetellen. Tai sitten voi pysytellä loitommalla, laidemmalla, ja nauttia - ainakin näin talvella - tyhjistä kujista, paikallisten omista kahviloista ja baareista. Aivan erityisesti minua kiehtoo vaporettoilla, eli vesibusseilla, ajaminen.
Vaporettot ovat Venetsian julkisen liikenteen selkäranka. Vaikka täällä on kaikkialle aika lyhyt matka, muutama kilometri korkeintaan, vesibussilla kulkeminen on mielestäni paras tapa nähdä kaupunkia. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin vaporettosta näkee Venetsian canal granden palatsien julkisivut siitä näkökulmasta, josta ne on nähtäväksi suunnitelti. Toisekseen vaporettoissa voi tarkkailla ihmisiä, nähdä turistien lisäksi vanhan paikallisen miehen villakangastakissaan, työmiehiä ja -naisia matkalla työpaikoilleen, nuoriakin toisinaan kännyköitään tutkimassa. Eniten kännyköitään räpläävät turistit, jotka eivät malta ilman kännykkää katsella Venetsian kauneutta.
Vesibussilla pääsee myös paikkoihin, toisiin saariin, joihin ei kävellen pääsisi. Tänään kävin hautausmaasaarella katsomassa Joseph Brodskyn ja Igor Stravinskyn hautoja. Haudat olivat hyvässä kunnossa, niille oli tuotu erilaisia muistoesineitä ja uhrilahjoja (tupakkaa ja suklaata Brodskylle), mutta evankelinen hautausmaa oli karmeassa kunnossa, kuin jostain synkästä kauhuelokuvasta, kivet palasina ja kalleellaan.
Kävin myös Lido-saarella juomassa lasillisen. Sinne on kiva matkata vaporetoilla, koska matkan varrella näkee koko Venetsian, monta Palladion suunnittelemaa kirkkoa, laguunin ruuhkat, monenlaiset vesikulkupelit.
Nyt kello on kohta 19, on kohta päätettävä illallispaikka.
Kommentit