Interrail 2023 - illallinen Buatta Cucica Popolana -ravintolassa

 Kävin eilen illallisella Buatta Cucica Popolana -ravintolassa. Se on jo usemman vuoden verran saanut Michelin oppaan bib gourmand -ansiomerkin, Michelin-ukkelin kuvan, eli sieltä saa oppaan mukaan hyvää paikallista ruokaa kohtuulliseen hintaan. Opas pitää yleensä paikkansa ja niin piti nytkin. 


Varasin pöydän aiemmin päivällä kulkiessani sattumalta ravintolan ohi. Hovimestaria huvitti nimeni, joka tarkoittaa hullun monikko italiaksi. Niinpä sitten illalla hän muisti minut ja ohjasi minut miellyttävään pöytään. Vieressäni oli toinen kahden ihmisen pöytä, jossa istui paikallinen hipsteri kaverinsa kanssa pipo päässään. Edessäni on iltaa vietti iloinen, osin paikallinen, osin ulkomaalainen, kuuden nuoren seurue. He olivat pukeutuneet siististi kauluspaitoihin ja mekkoihin. 


Muualla ravintolassa oli eri ikäisiä ihmisiä, puheensorina oli iloinen, joskin kukin pöytä hiljeni aina annosten saapuessa. Missäänhän ei ole yhtä hiljaista kuin hyvän ravintolan pöydässä annosten saapuessa. 


Michelin oppaan mukaan Spagettoni burro e alici Cefalü in olio evo e origano fresco eli spagettonit (lyhyet spagetit) voin, paikallisten sardiinien ja oreganon kanssa on erinomaista. Tilasin sitä ja olen samaa mieltä oppaan kanssa. Pastat olivat juuri sopivasti al dente, sardiinien ja oreganon maut yhdistyivät suussasulavasti. 


Pääruuaksi söin turskaa oliivien, kapristen, pinjansiementen, rusinoiden, tomaatin ja sipulin kanssa, pienessä padassa valmistettuna. Se oli myös erinomaista, pehmeää kalaa ja mausteet vaalean kalan makua korostamassa. Juomaksi paikallista viiniä, sameaa, koska kuulemma rypäleiden kuoret viettävät tynnyrissä tms kolme viikkoa, ja jälkiruuaksi paikallista grappaa. Nam. 


Vaikka yksin syökin, voi syödä hyvin. 








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc