Interrail 2023 - turistina Taorminassa

Taorminassa on turistisesonki täysin ohi, suurin osa kaupoista, baareista, ravintoloista suljettuina vaikka Google maps muuta väittäisikin. Tällaisena aikana punnitaan turistin taidot, otetaan hänestä mittaa. Löytääkö turisti syötävää, juotavaa, ihmisten seuraa? Pitkästyykö hän kokonaan maksullisen viihteen ja hälinän puuttuessa? 

Minä löydän ja en pitkästy. Olen tottunut sekä matkustamaan sesongin jälkeen, keskellä talvea, Brodskyn tavoin Venetsiassa, ja muuallakin. Olen myös sapattivapaani ja pitkän pyöräretken ja muiden matkojen myötä tottunut omaan seuraani, omiin ajatuksiini, tarkkailijan rooliin. 

Tänään kävin kaupungin ainoassa itsepalvelupesulassa. Siellä pieni vanha mummo olisi halunnut viikata vaatteeni etc, mutta itsepalveluhengessä sanoin tekeväni sen itse. Ihan typerää moinen, harmittaa kovasti. Pyykit sain puhtaiksi, nyt minulla riittää puhtaita paitoja kotimaahan asti. 

Muutoin en ole juuri turistin velvollisuuksia suorittanut. Yritin mennä ihailemaan Etnaa antiikin aikaisesta kreikkalaisesta amfiteatterista, mutta se oli mennyt päiväunieni aikana kiinni. Päiväuneni keskeytyivät, kun kova tuuli paiskasi parvekkeen oven auki. Sen jälkeen laitoin oven eteen pöydän, en luota oveen enää laisinkaan. Onneksi ovi aukeaa sisäänpäin. 

Iltapäivällä vietin aikaa taksiaseman vieressä olevassa paikallisten kahvilassa proseccoa juoden. Liikenneasemien vieressä on Italiassa yleensä jokin kioski tai kahvila, jossa paikalliset roikkuvat juomassa paikallisia juomia. Ne ovat lempipaikkojani, löysin semmoisen jopa Venetsian bussiaseman lähistöltä. Myös Genovan asema-aukiolla on viehättävä juomakioski.

Kahvilassa paikallisten eläkeläisparien iltapäivädrinkkiseurue oli jakaantunut kahtia. Puolet eläkeläisistä räpläsi kännykkäänsä, loput katselivat räplääjiä paheksuvasti. Kukaan ei puhunut mitään. Melko pian pariskunnat lähtivät tahoilleen.

Illalla päätin etsiä eilistä halvemman ravintolan. Löysin 200 metrin päästä hotellistani ravintolan, joka täkäläiseen tapaan oli ulkotilassa, joskin pieni osa oli läpinäkyvällä pressulla eristetty tuulesta. Lämpötila +8C oli sama pressun kummallakin puolen. Ravintola oli tyhjä, henkilökunnalla oli pöydällään pullo viiniä. Söin pitsan, syömisen aikana ravintolaan tuli toinenkin yksinäinen ulkomaalainen keski-ikäinen mies, joka ohjattiin istumaan selkä minun selkääni vasten. Emme keskustelleet.

Illallisen jälkeen huomasin hotellini vieressä “cocktails & food”-baarin - 10 asiakaspaikkaa - olevan auki. Sisällä oli omistaja syömässä lihaperunalaatikolta näyttävää omaa kokkaustaan. Yksin, ilman asiakkaita. Hän keskeytti hetkeksi maiskutuksensa, tarjoili minulle lasillisen grappaa, ja jatkoi maiskuttamistaan. Juotuani grappan, halusin maksaa. Se tapahtui kadun toisella puolen olevassa avokeittiössä, jossa omistajan kokkaukset olivat vielä kaasuhellalla. 

Huomisen tavoitteena on käydä antiikin aikaisessa amfiteatterissa. Siinä on ihan kylliksi, jos ei lasketa muutaman tunnin vierailua taksiaseman kahvilassa.