Interrail 2023 . korkeiden paikkojen pelkäämisestä

Pelkään korkeitä paikkoja, mutta silti löydän itseni korkeilta paikoilta. Löyvätköhän ahtaanpaikankammoiset itsensä toistuvasti ahtaista tunneleista? Entä agorafoobikot toreilta? 

Olen pelännyt korkeita paikkoja lapsesta asti, en muista aikaa, jolloin en olisi niitä pelännyt. Kun muut kiipesivät tikapuita kerrostalomme katolle, minä jäin pihalle odottamaan. Muille tuli sanomista, ehkäpä tukkapöllyäkin, minulle ei. Pelosta on ollut hyötyäkin. 

Korkeanpaikanpelko on merkillinen, koska se ei oikeastaan ole korkeiden paikkojen pelkoa. En pelkää korkealla, esimerkiksi lentokoneessa. Korkeiden paikkojen sijaan pelkään itsehillintäni pettämistä, pelkään hyppääväni alas korkealta. Siksi avoimet korkeat paikat, joissa on vain matala kaide tai ei kaidetta lainkaan (rinteet) pelottavat minua. 

Suljetut tilat eivät pelota minua vaikka olisivatkin korkealla. Enhän voi hypätä ikkunan tai kaltereiden läpi. Siksi uskalsin toistuvasti viedä ystäviäni Shanghaissa vuosina 2003 - 2004 silloin maailman korkeimpaan rakennukseen katsomaan maisemia. En pelännyt vaan nautin näkymistä. Samaan aikaan pelkäsin kerrostaloasuntomme parvekkeella 4. kerroksessa. 

Talot ja tornit pelottavat eri tavalla. Korkeassa talossa sisätiloissa minua pelottaa harvoin. Sen sijaan taloa matalammassa tornissa, pelko saatta olla lamaannutta: pelkään tornin kaatuvan. Tämä pelko, kaatuvan tornin uhka, on kehittynyt vasta teini-iän jälkeen. Lapsena ja teininä muistan käyneeni usein Näsinneulassa Tampereelle, jopa sen avoimella (mutta häkitetyllä) ulkotasanteella. Nykyään en uskaltaisi, en vaikka Näsineulassa on hyvä ravintola. 

Kaatuvan tornin pelkoa vastaava pelko iskee minuun vuoren päällä. Pystyin pelkäämättä kiipeämään Saanalle, mutta sen huipulla 800 metrissä pelko pakotti minut kivikkoon kyykkyyn. Sama on tapahtunut monissa muissa paikoissa: Narkandassa Intiassa 3200 metrin korkeudessa, Mauna Kealalla 4200 metrissä. Sen sijaan 4000 metrin korkeudessa Karakul-järvellä laaksossa minua ei pelottanut. 

Pelkoni iskee, kun matkustan linja-autolla jyrkkään rinteeseen rakennettua serpentiinitietä, samoin pyöräillessäni samaa tietä. Autolla saman tien ajaminen ei herätä pelkoani, ehkä auto suljettuna tilana ja ajamisen oleminen omassa hallinnassani pitävät yhdessä pelon kurissa. 

Pelkoni ei ole estänyt minua pyöräilemästä vuorilla, olen - yhdessä puolisoni kanssa - pyöräily Mt. Ventox- ja Tourmalet-vuoret, Rocacorballe. Viime kesän pyörämatkalla vastaan tuli useita mäkiä. Ylämäkeen minua ei pelottanut, mutta vuoren päällä ja alamäessä hurjasti. 

Sanotaan, että rohkeutta on se, ettei anna pelon vaikutta tekoihinsa. Pyrin olemaan rohkea tänään ja menen tutkimaan Taorminasta alas rautatieasemalle vievää jyrkkää polkua. Vaikka ajatuskin pelottaa!