Interrail 2023 - matkatavaroista
Joitankin huomioita matkatavaroista matkan lopuksi.
Vaatteita tarvitsee yllättävän vähän. Talvella Tansksassa ja etelämpänä on viileää jopa sisätiloissa. Kävelessä ulkona ja baarissa sisällä istuessa ei tule hiki, joten samaa paitaa voi pitää useamman päivän. Kolme pitkähihaista paitaa riittää oikein hyvin.
Housuja on talvella oltava kahdet pitkät, jotta toiset voi pestä pesulassa. Shortseja ei tarvita.
Paidat voi pestä itsipalvelupesulassa, joita on joka kaupungissa. Käsin paksuja paitoja on työlästä pestä.
Alusvaatteet voi pestä talvellakin käsin, koska ne kuivuvat yön yli, jos ne rullaa pyyhkeen sisään ja puristelee rullaa ennen kuivumaan ripustamista. Kalsareita ja sukkia tarvitaan 4 kumpiakin, jotta useamman päivän matkustamisen aikana on vaihtaa aina puhtaat aamuisin.
Pyykinpesujauhetta on hyvä ottaa riittävästi (pari kolme desiä) Suomesta, koska hajusteettomia pesujauheita ei eteläisemmässä Euroopassa tunneta.
Jos kengät ovat uudehkot, varakenkiä ei tarvitse. Varakengännauhat voivat olla tarpeen.
Villasukat ovat tarpeen, koska huoneiden lattiat ovat kylmät.
18W laturi lataa sekä MacBookin että varavirtalähteen (20000mAh). Varavirtalähden lataa kännykän.
Iphonen latauspiuhoja on hyvä olla ainakin 2kpl, koska ne tuppaavat hajoamaan.
Hygieniatarvikkeita ja lääkkeitä on hyvä ottaa mukaan koko kuukauden tarpeiksi. Niitä saa toki ostettua mistä vain, mutta ostoksillä käyminen on ajanhukkaan myös matkallakin.
Muistiinpanovälineet on hyvä olla mukana tietokoneen lisäksi.
Pyyhettä ei tarvitse kantaa mukana, koska hotellit tarjoavat pyyheet.
Jokin pieni kuppi (taitettava kuksa vaikka) on hyvä veden juomiseen hanoista.
Vesipulloa ei talvella tarvita.
Kirjoja on kiva ostella matka varrelta, mutta aluksi on hyvä olla muutama mieluinen kirja mukana.
Sateenvarjo tai hupullinen sadetta kestävä takki on tärkeä.
Itselläni oli taas kerran liian monta paitaa muka. Kahta en koko matkalla käyttänyt.
Ja kirjoja toki just 25 päivän annos mukana.


Kommentit