Hammaslääkärissä
Hampaiden hyvä kunto pitää hampaat suussa, sydäntaudit loitommalla ja pahan hajun poissa hengityksestä. Siksi on päivittäisen ja huolellisen lankaamisen ja sähköhammasharjauksen (2*2min, yhdellä jalalla seisten) lisäksi käytävä säännöllisesti tarkistuttamassa hampaiden kunto ja poistattamassa hammaskivi, jota kertyy liki jokaiselle ja joka aiheuttaa ientulehdusta.
Lukemani mukaan kunnalliseen hammashoitoon on vaikeata saada aikoja, erityisesti jos hampaat vaikuttavat olevan kunnossa ja haluaisi vaan tarkistuttaa tilanteen ja poistattaa hammaskiven. Siksi olen käynyt jo opiskelujeni jälkeen yksityisillä hammasklinikoilla vuodesta 1997 alkaen.
Viimeiset 6 vuotta olen käynyt Kampin Sähkötalossa Hygga-klinikalla, joka tunnettiin ennen nimellä Megaklinikka. Valitsin sen alunperin sijainnin vuoksi ja siksi, että heidän tapansa tehdä hommat kerralla loppuun on mieleeni. Ajatus heillä on, että työntekijät eivät odottele asiakkaita vaan asiakkaat odottavat tunnin aikaikkunassa työntekijöiden vapautumista. Tämä antaa mahdollisuuden korjata kaikki reiät kerralla. Hammashygienisti voi myös pyytää lääkärin avukseen ja lääkäri voi tehdä operaatiota tarpeen mukaan.
Hygga on käsittääkseni kehittänyt tämän toimintamallin ja sitä tukevat järjestelmät itse ja myös myynyt toimintamallia järjestelmineen kunnallisillekin klinikoille.
Hyggalla on myös ollut viimeiset 6 vuotta tarjolla kuukausimaksullinen hammashuolto. 16 euron kuukausimaksulla on saanut rajattomasti hammaskivenpoistoja, yhden tarkistuksen vuodessa röntgeneineen vuodessa. Paikkaukset ovat maksaneet erikseen, suunnilleen saman kuin muuallakin.
Jostain syystä Hygga ei enää uusi näitä kuukausimaksullisia sopimuksia, ehkäpä ne eivät olleet kannattavia. Siksi minun pitää nyt miettiä missä hampaani hoidatan ensi vuonna. Työnantajani maksaa 200 euroa vuodessa hammashuoltoa, toivottavasti sen voi käyttää työpaikan vieressä Hyggassa. Siis ellei joku vinkkaa parempaa hammasklinikkaa.
Kommentit