Creation lake / Rachel Kushner
Salanimellä Sadie Smith itseään kutsuva entinen peitetehtävissä työskennellyt poliisi on ryhtynyt tarjomaan palveluksiaan rikkaille. Hän soluttautuu maksusta rikollisten - tai rikollisiksi epäiltyjen - joukkoon ja pyrkii estämään rikokset ennalta.
Smith, kaunis ja tekorintainen, litteävatsainen, kolmekymppinen (näitä hän korostaa) on joutunut lähtemään USA:sta pakoon erään tehtävän mentyä mönkään. Ura poliisina on ohi, mutta onneksi jokin ranskalainen yksityinen tai julkinen taho haluaa hänen soluttautuvat Ranskan maaseudulla majailevien hippien pariin. Hipit ovat näet mahdollisesti estämässä pohjavesien riistokäyttöä ja jopa jo tuhonneet kaivureita.
Hippien taustalla on mystinen Bruno, mies joka on ikivanha, asuu luolassa paossa nykymaailmalta (koska kapitalismia ei voi kaataa, siltä pitää paeta), ja joka kirjoittelee nuoremmille hipeille oraakkelimaisia emaileja neanderilaisten ihmisten historiasta ja ties mistä. Nämä emailit muodostavat oman kertomuksensa kirjan sisällä, lopua kohden yhä tarkemmin maailmaamme havainnoiden.
Sadie viettelee Lucienin, jonka lapsuudenkaveri Pascal on hippien pomo. Näin Sadie pääsee vähitellen mukaan hippien touhuihin, osaksi heidän näennäisen vaihtoehtoista elämäänsä syrjäseudulla. Hippien elämä on sellaista kuin se yleensä on: miehet puhuvat, naiset keittävät kahvia, ja kaikki kyräilevät toisiaan. Jokaisella on jokin aika ikävä, salattukin, syy hippeillä maaseudulla, ja harvalla se on puhdas ideologia.
Tarina etenee sujuvasti, kirjan hahmot ovat uskottavia vaikkakin monet melko arvattavia, tämänkaltaisessa kirjassa yleisesti esiintyviä. Sadie itse on jonkinlainen yhdistelmä Bondia, Lisbeth Salanderia ja Peppi Pitkätossua, aika ylivertainen hippeihin verrattuna, mutta sisäisesti ristiriitainen, tyhjäkin, rahasta mitä vain tekevä. Kiinnostava hahmo.
Kurhner kirjottaa taiten, kieli on rikasta, pysyy oikeassa rekisterissä kunkin hahmon kohdalla, ja yllättää, kaikkea ei selitetä. Juonessa on muutamia erikoisia epäjatkuvuuksia, viittauksia asioihin, joita ei ole aiemmin mainittu. Ikään kuin kirja olisi osa jotain sarjaa.
Kirja oli vuoden 2024 The Booker Prizen finalisti, mitä en ihmettele laisinkaan.

Kommentit