Tulenarkoja asioita / Celeste Ng


Yhdysvalloissa on useita luovan kirjoittamisen maisteriohjelmia, joista valmistuu kirjailijoita, jotka kirjoittavat kirjoja, jotka saavat suosiota ja jotka sittemmin käännetään suomeksi. Celeste Ng on luovan kirjoittamisen maisteri, ja hänen kirjansa Tulenarkoja asioita on taiten kirjoitettu. 



Kirja kertoo eri yhteiskuntaluokista, niiden jäsenistä, ja luokkien odotusten, elämäntapojen aiheuttamista ristiriidoista, kommelluksista. Kirjan tapahtumapaikka on Clevelandin lähiöstä Shaker Heights, josta Ng on kotoisin, ja jossa kaikki on hyvin, rikkailla isot asunnot, säännöt takaavat yhdenmukaisuuden ja asukkaat toteuttavat kukin samaa unelmaa autoista, lapsista ja grillijuhlista. Vaan kaikki ei olekaan ihan siten, kirjan alussa rouva Elena Richardsonin talo palaa, syyllinen on mitä ilmeisimmin hänen tyttärensä Izzy, jonka kapinamieli on näkynyt maihinnousukenkinä ja tanssitunneilla istuskeluna. 


Mitä on tapahtunut, jotta tähän on päädytty? No, Shaker Heightsiin on saapunut valokuvataiteilija Mia ja hänen lahjakas tyttärensä Pearl. He kiertävät maata, Mia taiteilee ja hankkii elantonsa hanttihommilla. Mia päätyy vuokraamaan rouva Richardsonin talon ullakkohuoneiston, jopa rouvan kotiapulaiseksi, koska rouva haluaa auttaa. 


Mian vaikutus alkaa näkyä, rouvan lapset tutustuvat Pearliin, joka on rouvan lapsia lahjakkaampi ja kaunis. Vapaus on päässyt luikertelemaan suunniteltuun ja säädeltyyn yhteisöön. Ja niin sitten tapahtuu, että Mian vinkistä Izzy ryhtyy puolustamaan heikompiaan. 


Kirjan juoni on moninainen. On kiinalaisia vauvoja, jotka joutuvat väärin perustein adoptoiduksi. On Mian oma tarina, joka vähitellen selviää ja jossa on moninaisia eettisiä pohdintoja. On oikeussalidraamaa, teinirakkauta, jopa abortti. 


Ng kirjoittaa taitavasti, kirja tekee mieli lukea loppuun, kun on muutaman kymmenen sivun jälkeen tottunut henkilöhahmojen ohuuteen, ja kun on todennut, että ehkäpä Shaker Heights on vain näyttämö, että kirja ei sittenkään kerro vain moniautoisten ja -lapsisten elämästä. 


Kirja on toki liian pitkä, kohtaukset jatkuvat loputtomiin. Kertoja on kaikkitietävä, kertoo kaiken samalla äänellä, joten kirjallisesti mitään jännittävää tai uutta kirja ei luo, ei edes yritä. Joskus on hyvä lukea tällaisiakin kirjoja, koska tällaisia kirjat ovat. 


Kirja sopisi todella hyvin kuunneltavaksi. Muutaman sivun hyppääminen tai kuulematta jääminen ei haittaa, jopa yllättävät käänteet käydään läpi useasti. 


Ai niin, kirjassa on myös kertaus amerikkalaisen valokuvataiteen kehityksestä hippiajoista kirjan tapahtumahetkeen, vuoteen 1997. Ja paljon muuta, kuten tällaisiin kirjoihin kuuluukin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc