Inkognito / Tibor Noé Kiss

Pieni kirja, suuri tarina, joka kulkee kahdessa aikatasossa. Päähenkilö Tibor muistelee lapsuuttaan, jossa tuli häätö isän juoppohulluudessa vasaroidessa lähiasunnon mäsäksi, jossa perhe muutti isöäidin luo, joka ei heitä luokseen halunnut, jossa äiti joutui suljetulle osastolle, ja jossa Tibor pelasi jalkappalloa. 

Nykyhetkessä Tibor on vanhempi, asuu yksin. Jalkapallo on vain TV:ssä ja muistoissa. Tyttöystävä on jättänyt, muutama ystävä on jäljella. 

Ja sitten on Noémi, Tiborin toinen puolisko, joka haaveilee naisten vaatteisiin pukeutumisesta. Noémi oli jo lapsuudessa, äidin vaatteita käytti salaa. Mutta nyt, aikuisuudessa, Noémi on herännyt, on hänen aika käydä ostamassa naisten saappaat ja lähteä sappaineen ja hameineen ulos, baariin ilalliselle, muiden ihmisten ilmoille. Ja se pelottaa. 

Tarina voisi olla tylsä tai kirkassilmäinen, oikeamielinen julistus, jos se ei olisi kirjoitettu poikkeukselliisen hyvin. Kerronta ei ole suoraa, aikatasot sekoittuvat, Tibor ja Noémi eivät suoraan kerro tunteistaan, pikemminkin kuvaavat niitä tekstin rytmillä, lauseiden hajoamisella, ja loputtomalla ympäristön kuvailulla, ja takaumilla, joita on vaikeata tajuta takaumiksi, aivan kuten elämässä mennyt määrää nykyistä. 

Kirja on myös vaikea, sen lukeminen vaatii kärsivällisyyttä, tiiviys sulattelua. Vaikka kirja on lyhyt, pieniä sivuja 200, sen lukemiseen kannattaa varata aikaa useana päivänä. Minä en varannut ja siksi ehkä jotain jäin vaille.