Suden onni / Paolo Cognetti

Mies (Fausto) eroaa, kuvittelee olevansa kirjailija, pakenee jotain vuorille, käyttää kaikki rahansa, ja pääsee kokiksi kylän ainoaan ravintolaan. Mies on 40-vuotias. Samassa ravintolassa työskentelee myös Silvia, 27-vuotias nainen, joka on opinnot kesken jätettyään ajelehtinut sinne tänne. He rakastuvat. 

Talvi kuluu, työtä on paljon, rakkauttakin. Kevään tulleen kylään elannon tuova laskettelukeskus sulkeutuu, ravintola myös. Mies lähtee Milanoon, palaa vuorille, työsketelee tukkimetsässä kokkina, nainen ylempänä vuorella vuoristomajassa. Loppua en kerro. 

Kirjan 37 lukua ovat kukin melkeinpä novelleja vaikka niistä muodostuukin kokonainen tarina, jossa miehen ja naisen lisäksi on monta vuoriston asukasta. Kirjan kieli on yksinkertaista, soljuu kuin vuoristopuro. Kertoja ei kuvaa henkilöiden ulkomuotoa vaan jättää sen Fauston ja Silvian tehtäväksi, mikä tuo kirjaan hienon etäisyyden. 

Cognettin tavassa kirjoitta on samanlaista pidättyväisyyttä kuin Joel Haahtelalla vaikkakin Cognetti jättää vähemmän asiota ja tapahtumia lukijan kirjoitettavaksi. Silti pidin kovasti kirjan pidättyvästäidestä realismista, ylenmääräisen kuvausten puuttumisesta. 

Lukiessani jäin miettimään ovatko kirjan tapahtumapaikat olemassa, mutta päätin, että en halua tietää. Tällaisessa kirjassa dokumentaarisuus ei ole välttämätöntä, mutta ei myöskään pilaa mitään. Kirjassa on kuitenkin paljon vuoristoon ja puihin liittyvää faktatietoa, jonka uskon pitävän paikkasa. Sen sijaan kirjan kuvausta susien sielunelämästä en ota totuutena vaikka se uskottavalta lukiessa tuntuikin.