Verenpunainen meri / Lilja Sigurdardottir

Islantilaiset - tai vähintäänkin Islannissa tapahtuvat - dekkarit ovat nyt kuuminta hottia, ja siksi minäkin muodin mukanan sellaisen luin. Vuonna 2022 luin (sähkökirjana kännykästä!) Satu Rämön ensimmäisen. Se oli kiehtova: oli murhia, vehkeilyitä, tuulta, sadetta, suuria vahvoja ihmisiä, kaikki tuntevat kaikki meininki, villapaitoja, alkoholia ja poliiseita, joilla on henkilökohtaisia ongelmia, ja poliisia auttava päähenkilöitä, jotka ovat taitavia. Ja tietenkin naiset ovat vahvoja, käyvät salilla ja lenkillä ja panevat rosmoja turpiin. 

Ja näin on myös Sigurdardottirin dekkarissa Verenpunainen meri. Päähenkilö Arora etsii kadonnutta siskoaan laavakentiltä, mutta myös auttaa murharyhmän tutkijaa Danielia, kun liikemiehen vaimo kaapataan. Arora myös hakee lunnasrahat Lontoosta - onhan hänen sivuammattinsa löytää kadonneita rahoja. Arora onkin aivan erinomainen: älykäs, vahva, kamppailutaidot hallitseva, ammattihakkeri ja ties mitä, juuri silleen kuin modernissa genressä on oltava.

Kirjan juoni on mutkikas, yllätyksiä riittää. Kohtaukset on kirjoitettu tiiviisti, lukija ei pitkästy. Henkilöiden luonteet ovat selkeitä, hyvin tuttuja dekkareista ja television rikossarjoista. Ammattimaisesti kirjoitettu. 

Mitään kirjasta ei opi, mikään siinä ei juonen lisäksi yllätä, ja ehkä niin pitääkin olla. Elämä vaan on vähän liian lyhyt tämmöisten kirjojen lukemiseen useammin kuin parin vuoden välein.