Oranssi puutarha / Erja Tulasalo

Kertomus, joka ei ole autofiktiivinen vaikka Tulasalon onkin kasvanut lestadiolaisperheessä, nuorista, joiden elämää ankara, rajoittava, synkkä, vaaralline, alistava uskonnollisuus rajoittaa. Maaru on lestadiolaisperheen lapsi, on 1990-luvun puoliväli. Hän tapaa seuroissa/kirkossa/leirillä Elisan, ja he rakastuvat. 

Homoseksuaalisuus on täysin kiellettyä pohjalaisissa uskonnollisissa piireissä. On myös masturbaation ja esiaviollinen seksi. Ja loputon lista muita ihmiselämään kuuluvia, normaaleja asioita. 

No, koska Maarun ja Elisan rakkaus on synti, he tapaavat toisiaan salaa ladon takana, Kalajoen hiekkasärkillä, autoissa ja missä lie. Jossain vaiheessa Elisa ei enää kestä uskonnon ja rakkauden ristiriitaa ja valitsee uskonnon, perheensä mukaisen elämän. Maaru pakenee Helsinkiin, jossa elättää itsensä siivoushommilla ja kaipaa Elisaa. 

Elisasta ei kuulu, hän ei vastaa viesteihin, mutta siskonsa kautta Maaru saa tietää Elisan menneen naimisiin. Elisa saa lapsen, toisen, kolmannenkin, kuten tapana on. Maaru kärsii ja riutuu, mutta ei vain rakkauden vaan myös uskonnollisen yhteisön yleisen ahdasmielisyyden kanssa, ei pysty käymään rukoushuoneella Fredalla. En kerro kirjan loppuratkaisua, tai loppua. 

Kirjan tarina on tuttu - hieman erilaisina versioina - monista viime vuosien kotimaisista romaaneista. Tarinan tuttuus ei haitta, on syytä kertoa uskonnollisuuden haitoista vaikka kuinka monen romaanin voimin. 

Kieli on kirjassa keskeinen. Osa Maarun ajatuksista, osa tapahtumista on kirjoitettu pohjanmaan murteella, mikä on ilahduttavaa. Osa kirjasta on normaalia kirjakieltä, mikä luo viehättävää vaihtelua ja keskittää lukijan huomion Maarun sisäiseen elämään. 

Lupaava esikoisteos. Toivottavasti Tulasalo seuraavassa teoksessaan pääsee hieman kauemmas omasta elämästään, koska yksi kirja tästä aiheesta on riittävästi yhdelle kirjailijalle.