Kulta aika - Tahmina Amanin mainio romaani
Bangladesh, maailman 8. väkirikkain valitio Intian kainalossa, on ollut minulle mystinen, tuntematon paikka. En tunne sieltä ketään, en ole juuri koskaan tavannutkaan. Ainoastaan Kalkutassa tapasin joitakin Dkahasta tulleita turisteja. Heille Kalkuta oli hieno, siisti paikka. Ihmettelin, minulle Kalkuta vaikutti maanpäälliseltä nirvanan vastakohdalta.
Tiesin toki, että Bangladesh oli ennen - Brittien imperiumin hajoamisen jälkeen - Pakistanin kanssa yhtä ja samaa valtiota. Bangladesh tunnettiin nimellä Itä-Pakistan. Tiesin myös, että Bangladeshin ja Pakistanin eroaminen ei tapahtunut yhtä helposti, kauniisti, siististi ja eritoten verettömästi kuin Tsekin ja Slovakian. Mutta tietoni olivat tietosanakirjan tasolla: verinen sota, paljon kuolleita, vuosi 1971.
Sitten sain käsiin Tahmina Amanin romaanin Kulta-aika. Se kertoo Pakistanin valtion hajoamisen tarinan yhden perheen näkökulmasta. Nuorena leskeksi jäänyt Rehana Haque valmistelee juhlaa lapsilleen Sohailille ja Mayalle, kun yhtäkkiä sisällissota puhkeaa. Lapset opiskelevat yliopistossa ja tempautuvat opiskelijoille tyypilliseen tapaan mukaan taisteluihin, muuttuvat sisseiksi. Äidin osa on hankala: hän haluaa pitää lapsensa turvassa, mutta toisaalta ei halua estää heitä tekemästä mikä heidän mielestään on oikein. Lopulta lasten toiminta on äidinkin mielestä oikein.
Kaikenlaisia onnettomuuksia ja seikkailuita sukeutuu sissitoiminnan kautta. Kansa jakautuu kahtia, sukulaiset ajautuvat eri puolille verisiä taisteluita. Samalla he kuitenkin pysyvät osittain lojaaleina toisilleen, mikä johtaa sekä onnellisiin tapahtumiin kuin loputtoman lohduttomiiin ihmiskohtaloihin.
Kirja on hieno kuvaus sisällissodan raakuudesta, rakkauden mahdista, uskonnon ja kielen kulttuureija sekä jakavasta että yhdistävästä voimasta. Suurissa myrskyissä muutama hyvin valittu sana, vieraan kielen ilmaus identiteetin vahvistuksena, saattaa muuttaa paljon. Kohtalot vaihtelevat osin satunnaisten luotien lentoratojen, osin ihmisten rohkeuden ja jalomielisyyden armoilla.
Sisällissodan kuvauksen lisäksi Tahmina Aman kuvaa hienosti ja uskottavasti elämää 1970-luvun Bangladeshissa ja Intiassa. Ruuat, hajut, vaatteet, kukat, tavat tulevat lukijalle tutuksi. Kieli on tarkkaa, kuvailevaa, usein jopa runollista.
Erinomainen romaani, hyvä tapa tutustua kaukaiseen maahan ja sen lähihistoriaan. Plus jännittävä kertomus sodasta ja rakkaudesta.
Tiesin toki, että Bangladesh oli ennen - Brittien imperiumin hajoamisen jälkeen - Pakistanin kanssa yhtä ja samaa valtiota. Bangladesh tunnettiin nimellä Itä-Pakistan. Tiesin myös, että Bangladeshin ja Pakistanin eroaminen ei tapahtunut yhtä helposti, kauniisti, siististi ja eritoten verettömästi kuin Tsekin ja Slovakian. Mutta tietoni olivat tietosanakirjan tasolla: verinen sota, paljon kuolleita, vuosi 1971.
Sitten sain käsiin Tahmina Amanin romaanin Kulta-aika. Se kertoo Pakistanin valtion hajoamisen tarinan yhden perheen näkökulmasta. Nuorena leskeksi jäänyt Rehana Haque valmistelee juhlaa lapsilleen Sohailille ja Mayalle, kun yhtäkkiä sisällissota puhkeaa. Lapset opiskelevat yliopistossa ja tempautuvat opiskelijoille tyypilliseen tapaan mukaan taisteluihin, muuttuvat sisseiksi. Äidin osa on hankala: hän haluaa pitää lapsensa turvassa, mutta toisaalta ei halua estää heitä tekemästä mikä heidän mielestään on oikein. Lopulta lasten toiminta on äidinkin mielestä oikein.
Kaikenlaisia onnettomuuksia ja seikkailuita sukeutuu sissitoiminnan kautta. Kansa jakautuu kahtia, sukulaiset ajautuvat eri puolille verisiä taisteluita. Samalla he kuitenkin pysyvät osittain lojaaleina toisilleen, mikä johtaa sekä onnellisiin tapahtumiin kuin loputtoman lohduttomiiin ihmiskohtaloihin.
Kirja on hieno kuvaus sisällissodan raakuudesta, rakkauden mahdista, uskonnon ja kielen kulttuureija sekä jakavasta että yhdistävästä voimasta. Suurissa myrskyissä muutama hyvin valittu sana, vieraan kielen ilmaus identiteetin vahvistuksena, saattaa muuttaa paljon. Kohtalot vaihtelevat osin satunnaisten luotien lentoratojen, osin ihmisten rohkeuden ja jalomielisyyden armoilla.
Sisällissodan kuvauksen lisäksi Tahmina Aman kuvaa hienosti ja uskottavasti elämää 1970-luvun Bangladeshissa ja Intiassa. Ruuat, hajut, vaatteet, kukat, tavat tulevat lukijalle tutuksi. Kieli on tarkkaa, kuvailevaa, usein jopa runollista.
Erinomainen romaani, hyvä tapa tutustua kaukaiseen maahan ja sen lähihistoriaan. Plus jännittävä kertomus sodasta ja rakkaudesta.
Kommentit