Tien riemut ja muita kirjoituksia kävelystä

Vanha viidakon laki kertoo, että kun Mustanaamio lähtee kävelylle, mummot ja männynkävyt väistävät. Kävely on vakava asia, ei lainkaan sellaista tallustelua kuulokkeet korvissa. Ei lainkaan vaan kävely on meditaatiota, luovuutta, ja sillä on omat lakinsa. Näitä lakeja on yhtä monta kuin on niistä kirjoittanut. ja heitähän riittää. Kas kun tutkimusten mukaankin kävely lisää luovuttaa, avittaa ajattelua. 

Nastamuumio-kustantamon julkaisema Tien riemut kirjoituskokoelmassa kirjailijat ja ajattelijat kertovat omista kävelyistään, säännöistään, kokemuksistaan. Kirja on hyvin pelkistetty. Siinä ei ole esipuhetta, se ei kerro miksi juuri nämä kirjoitukset ovat valitut. Käännöstyö on hieman huolimatonta, kirjoitusvirheitä on melkein yhtä paljon kuin minun arvioissani. 

Kirjoituksissa on toistuvana teemana luonnon ihmettely, kävelyseuran toivotut ominaisuudet ja paikat, joissa kävely on joko ollut suurenmoista tai joihin kirjoittaja haluaisi päästä. Vanhemmissa teksteissä on mukana tutkimusmatkallista eksotiikkaa, tavoittamattomuuden lumoa, uudemmissa jo kaupunkien sykettä. 

Erityisesti mieleeni jäi siksak-kävely. Se käy näin: lähdetään majapaikasta, heitetään lanttia vasemmalle ja oikealla kääntymisen välillä. Sen jälkeen käännytään risteyksissä vuoron perään oikealle ja vasemmalle, mutta ei mennä puistoihin eikä labyritteihin. Tätä voisin kokeilla Venetsiassa ensi viikolla. Tai sitten Aku Ankasta tuttua tapaa valita suunta jokaisessa risteyksessä lanttia heittämällä. Oliko sen nimi höpsismi?