Sagrada familia ja Placa de vila Gracia

Vanhuus ei tule yksin. Se tuo mukanaan muistoja kaukaa menneestä. Ajatuksia miten ennen oli, kuka olin ja kuka olen ja mikä on ja mitä on muuttunut. Kirkko on viimein ulkoa valmis, ainakin melkein, itse en varmaan ikinä koskaan ole.

Ensimmäisen kerran kävin Barcelonassa elokuussa 1987, sitten kesällä 1995 ja vuodesta 2013 tuon tuostakin. Kertakaan en ole käynyt kirkossa sisällä. En käy nytkään, 50 euroa vaikuttaa kalliilta ja ruuhkat ovat sankat - netistä saisi lipun vasta viiden päivän päähän.

Ensi kerralla sitten. Ensi kerta tulee vielä, koska maailman ei ole loppumassa ja minä olen vasta 57-vuotias.

Maailmassa on joitakin asioita, jotka ovat täydellisiä ja joita ei tarvitse eikä pidä muuttaa. Barcelonan aukio Placa vila de Gracia on esimerkki täydellisestä. Aukiolla on kaikki mitä voi toivoa eikö yhtään mitään muuta.

Kun ihminen saapuu aukiolla, hänen verenpaineensa laskee, jännittyneet lihakset rentoutuvat, huolet hälvenevät. Kun hän istuu Las Euras -ravintolan pöytään ja tilaa mieleisensä ruuan, autuas odotus valtaa mielen. Ja kun ruoka saapuu, sen herkullisuus korvaa matkan rasitukset.

Söin tänään Bacalao de Judias, turskaa vaaleiden papujen kanssa. Annos oli paras koko matkallani, kahden kuukauden aikana. Juomani, lager-olut, on myös esimerkki täydellisyydestä. Sitä ei tarvitse muuttaa, se on ihmiselle hyväksi juuri kuin se nyt on ja ollut jo kauan.

Ei ole kiire mihinkään. Tällä aukiolla on ihmisiä, lapsia leikkimässä, aikuisia terasseilla. Kioski myy lehtiä, kahvila kahvia. Penkkejä on istua, jos ei halua terassille. Kauppa myy hedelmät, tupakat, apteekki lääkkeet. Näin on hyvä.

Jos joskus satut Barcelonaan, tiedät mihin tallustaa. Ei Ramblalle, ei vanhaan kaupunkiin, ei Gaudin rakennnusten sisälle. Vaan just tähän.