Tilannekuva ja nettitutka
Joukkoistaminen eli töiden teettäminen muilla ilmaiseksi jotain ei-rahallista palkkiota vastaan ja avoin data ovat Suomessa ajankohtaisia teemoja. Valtiohallintokin on huomannut, että joukkoistaminen voisi vähentää menoja ja lisätä hyötyä eli siis luoda arvoa. LVM:n alainen viestintävirasto järjesti 2.10.2013 tilaisuuden, jonka aiheena oli Tilannetietofoorumi - Joukkoistaminen ja kansalaisdata.
Kutsun mukaan
Kutsun mukaan
Tilannetietofoorumi on uusi toimintamalli, jossa avoimesta tilannetiedosta kiinnostuneet tahot kokoontuvat yhteen tarkoituksena tiedon tuottajien ja käyttäjien välinen keskustelu, vertaisoppiminen ja yhteiskehityksen kohteiden tunnistaminen. Foorumi kokoaa yhteen viranomaisia, yrittäjiä, tutkijoita ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita avoimen keskustelun ja yhteistyön hengessä.
Ensimmäisen tapaamisen aiheena olivat siis joukkoistaminen ja kansalaisdata, kuten kutsu asian hienosti ilmaisi
Aalto-yliopiston professorin Jukka Mantereen esityksessä sen sijaan oli riittävästi konkretiaa. Manner esitteli tutkimusryhmänsä kehittämän järjestelmän, jonka avulla mobiililaitteiden käyttäjät voivat mitata verkon nopeuden ja nähdä tulokset sekä välittömästi laitteen näytöllä, että myöhemmin verkossa (liki reaaliaikaisesti). Tiedot voi nähdä joka summattuna (eli kaikkien mittausten joukkona) tai ne voi saada vain omista mittauksistaan.
Järjestelmän nimi on netradar.org, ja se toimii liki kaikilla mobiililaitteilla. Käytön tuloksena syntyy mielenkiintoisia karttoja, joita voi selailla.
Netradar.org on mielenkiintoinen. Mitä ilmeisimmin jatkossa meillä on yhä enemmän järjestelmiä, jotka mittaavat jotain mobiililaitteista ja esittävät tulokset ja analyysit verkossa karttapohjilla. Osa näistä järjestelmistä on jopa kaupallisesti kannattavia, osa ei. Käyttäjän saama hyöty ja hupi on ratkaiseva tekijä. Lisää näistä myöhemmin.
Lokakuun tapaamista isännöi Viestintävirasto eli tulemme kuulemaan Viestintäviraston tilannekuvatoiminnasta sekä keskustelemaan päivän teemasta, joka koskee viranomaisten ja kansalaisten datan tuotannon yhdistämistä.Viestintävirasto esitteli TIKU-hanketta, jonka tarkoituksena on kerätä kansalaisilta dataa, jonka yhdistäminen viraston omiin datoihin loisi paremman käsityksen viestintäverkkoja tilanteesta, palvelutasosta yms. Lisäksi tarkoituksena on lisätä viestintämarkkinoiden läpinäkyvyyttä. Esitys jäi vähän liian abstraktiksi, jolloin sen varsinaiset - odotettavissa olevat - tulokset jäivät hieman epäselviksi.

Kommentit