New Model Army Tavastialla


Kevääll 1986 luin brittiläistä musiikkilehteä Tampereen Metso-kirjastossa. Lehti kehui minulle tuntemattoman New Model Army -yhtyeen uutta levyä. Ryntäsin levykauppaa, varmaankin Epesiin, ja ostin levyn. Kotona kuuntelin levyn heti alusta loppuun, sitten uudestaan. 



Innostuin NMA:n musiikista ja sanoituksista. Innostukseni tarttui ystäviini, ja sen koommin olemme NMA:n musiikkia seuraanneet, osa näihin päiviin asti, itseltäni uuden musiikin kuuntelu on vähentynyt.

Olen nähnyt NMA:n keikalla ainakin 1987 Helsingissä Tavastialla, 1988 Dinosaur-rokissa Mikkelissä, 1991 Tukholmassa, Bostonissa 2005, ja Helsingissä ainakin vuosina 2010, 2019 ja 2024. Ehkäpä muuallakin, en muista. 


NMA:n ainoa alkuperäinen jäsen on yhtyeen perustaja Justin Sullivan, jonka karismaattinen, jopa pelottava esiintymistapa houkuttelee minut ja monet muut kerta toisensa jälkeen keikoilleen. Yhtyeen kokoonpano vaihtelee, tällä kertaa yhtyeessä oli laulaja-kitarista Sullivanin lisäksi kitarista, basisti, rumpali ja kosketinsoittaja. 


Yhtyeen musiikki oli muuttunut synkemmäksi, tummemmaksi. Sullivanin kitaran sijaan sointia hallitsivat rummut ja basso, jopa niin vahvasti, että suurin osa kappaleita kuulosti toisiltaan. Se oli mielestäni outoa, koska kappaleet ovat erilaisia, osa hiljaisia, osa ei, osa kitaravetoisia, osa rytmikkäitä. Nyt ne olivat kaikki samanlaisia. 


Yhtye soitti hyvin. Ilokseni - ja myös  koko harmaapäisen ja tukevoituneen yleisön - yhtye soitti muutaman 1980-luvun ja 1990-luvun alun kappaleen. Niiden kohdalla tunnelma nousi ja yleisön kädet tavoittelivat tunnelmaa ilmasta. 


Jäin miettimään kuinka moni keikalla olleista oli keikalla heinäkuussa 1987. 


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Heinäkuussa 1987 meni itseltänikin NMA neitsyys eli näin bändin 1. kertaa livenä.
En Tavastialla, vaan Pihtiputaan Saapasjalkarockin lauantai yössä.

Yksi kovimmista keikoista ikinä ❤️

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc