Kimmo G Roihuvuoren Riossa

Roihuvuoren Riossa on kerran kuukaudessa lauantai-iltaisin jamit, joissa roihuvuorelainen muusikko esittää mitä haluaa. Tarkoitus on antaa tilaa muusikoille pitää hauskaa ja yleisölle, kylämme asukkaille, nauttia musiikista. Samalla kahvila saa myytyä olutta ja viiniä, mikä on hyvä homma kaikin tavoin. Tilaisuuden nimi on Roimuru-klubi, elo Roihuvuoren muusikkojen ja runoilijoiden klubi.

Maaliskuun 25. päivä Roimuru-klubilla esiintyi Kimmo G, paikallinen monilahjakkuus. Talvisin Kimmo G soittaa rumpuja hupiyhtyeessä, joka soittaa perinteisiä joululauluja punkiksi. Tänään hän soitti akustista kitaraa ja lauloi suomeksi sanoittamiaan tunnettuja pop-klassikoita. 

Kimmo G:n käsittelyssä klassikot muuttuvat cover-kappaleista uusiksi tulkinnoiksi. Sanoitukset muuttuvat suorista käännöksistä ällö-realistiksiksi kuvauksiksi alkoholismista, syrjäytymisestä. Niitä voisi tulkita hyvinvoivan ihmisen ylenkatseeksi, mutta Kimmo G:n tapa esittää on empaattinen, laulujensa päähenkilöitä kunnioittava. 

Roihuvuoren Rion pieni kahvila oli ääriään myöten täynnä. Kimmo G:n välitön, avoin tapa laulaa innosti yleisönkin laulamaan kertosäkeitä, mutta vasta toisella kerralla – eihän kukaan ensimmäisellä kertaa tiennyt mitä tuleman pitää. Yleisö pakotti Kimmo G:n useaan encoreen, ja lopulta hänen täytyi turvautua Tuomari Nurmion Rio Satamassa -kappaleeseen, mikä vasta innostikin yleistöä. 

Musiikki, yhdessäolo, ystävät, olut, nauru  – mitä muuta ihminen voisi tarvita? 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc