Kaija Kärkinen Roihuvuoren Hard Rock Housessa

Suomea euroviisuissa vuonna 1991 edustanut Kaija Kärkinen esiintyi 26.2.2023 Roihuvuoren Hard Rock Housessa Sunday Night House Bandin solistina. Bändin jäsenet ovat suomalaisen rytmimusiikin eturivin soittajia: Tuomas Metsberg, Janne Haavisto, Tero Pulkkinen ja Tom Nyman. 

Sunday Night Music Club on Janne Haaviston perustama viikoittaisten konserttien sarja. Joka sunnuntai Haaviston ja kumppaneiden solistiksi saapuu joku suomalaisen kevyen, joskus raskaammankin, musiikin konkari. Solisti saa itse valita soitettavat kappaleet. Useimmiten ohjelmisto koostuu solistin suosikkikappaleista vuosikymmenten takaa, joskus harvoin solisti haluaa esittää omia kappaleitaan. 

Aiemmin olen kuullut muun muassa Clifterssin Jiri Nikkisen laulavan Beatlesin kappaleita, Anssi Kelan laulava Tom Waitsia, ja vaikka mitä jännää. 

Eilen 26.2.2023 solistivieraana oli siis Kaija Kärkinen, joka minun olisi pitänyt tuntea, mutta häpeäkseni en. Kärkinen on Euroviisuissa esiintymisen jälkeen keskittynyt tekemään musiikkia puolisonsa Ile Kallion kanssa, ja heillä on ollut jokunen hittikin aikoinaan. Edellisestä levystä on nyt kulunut 10 vuotta. 

Kärkisen ääni on tumma ja matala, en tiedä onko niin ollut aina vai onko ikä tuonut ääneen hienon soinnin. Kärkinen esitti omia kappaleitaan aivan teiniaikojensa Lato-bändinsä repertuaarista, muille sanoittamiaan kappaleita, ja tilaisuuteen sopien muutaman amerikkalaisen kappaleen, osan suomeksi kääntäminään. 

Kärkisen laulua oli ilo kuunnella, hän pysyi kauniisti nuotissa, toi kappaleisiin oman tulkintansa, ei vain pyrkinyt esittämään niitä millään tavalla alkuperäiselle uskollisesti. Toisinaan Kärkisen ääni ei riittänyt ja ilmaisuun tuli liikaa painokkuuta. Ehkäpä kappaleiden edellisestä esityskerrasta on jo aikaa. 

Encorena esitetty Because the Night soi kauniisti. Kärkisen ääni oli aika lähellä Patti Smithin ääntä, ja tulkinta ensiluokkaista. 

Kevään aikaa Roihuvuoressa kuulemme vielä muun muassa Tokelaa, Jere Iästä, Anja Puurtista, ja Anne Hanskia. Tule sinäkin keikalle joka sunnuntai klo 19. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc