The Munsons, Crass, ja Jay Kortehisto - lyhyitä muistoja keikoilta
The Munsons eli Tokelan ja Vikstenin rytmimusiikkiduo soitti toukokuun 2023 lopulla Roihuvuoren Hard Rock Housen sunnuntaisissa iltamissa. Taustalla heitä säesti iltamien vakioyhtye vahvistettuna Olli Haavistolla slide-soittimineen ja ylimääräisellä rumpalilla, koska Janne Haavisto on yhä yksikätinen rumpali.
Duo soittaa erinomaisesti. Viksten taitavampana sooloilee, lurittelee sormet viuhuen.Tokela komppaa, tuo sointiin ja touhuun alkuvoimaa ja remellystä. Soitto sujui hyvin yhteen ammattimaisesti säestäneen yhtyeen kanssa. Laulua en kuullut, koska jouduin ujouttani seuraamaan keikkaa eteisen puolelta. Sali oli täynnä, tunnelma kuuma ja tiivis ja happi vähissä. Hieno yhtye, hyvä keikka - ja minäkin opin taas sietämään paremmin hillbilly-meininkiä.
Crass-yhtyeen Steve Ignorant toi yhtyeensä Tampereelle toukokuun puolivälissä. Ennen keikkaa Tampereen kirjasto oli järjestänyt haastattelutilaisuuden, jossa Steve kertoi Crassin synnystä, keikoista, elämästä Dial Housessa ja elämästään Crassin hajoamisen jälkeen. Mitään uutta haastattelussa ei juuri ilmennyt Steven elämänkertaan verrattuna, mutta oli hienoa nähdä elämääni niin paljon vaikuttanut henkilö puhumassa.
Keikalla Crass tai Steve Ignorant band soitti hyvin uskollisesti Crassin tunnetuimpia kappaleita. Ne eivät ole musiikillisesti kummoisia, livenä soitettuna melkoista möykkää vaikka soittajat olivatkin riittävän taitavia ja soittivat tunnollisesti. Naissolisti Carol Hodgen lauluääni oli liiankin puhdas Crassin kappaleisiin, mutta hän paikkasi taitonsa ylimäärän hurjalla asenteella.
Vappuaattona Roihuvuoren HRH:ssa esiintyi vetopasunisti Jay Kortehisto. Musiikki oli iloista, soittajista säteili musisoinnin riemu, tunnelma oli katossa. Kortehisto - minulle tietenkin tuntematon - osoittautui sekä huipputaitavaksi pasunistiksi että kelvolliseksi biisintekijäksi. Keikka oli juuri vappuun sopiva.

Kommentit