Enhän minä ole sellainen / Marie Aubert

Norjassa ihmisillä menee hyvin. Kaikki ovat keskiluokkaa, asuvat omakotitaloissaan vuonon reunalla, perhesuhteet ovat auvoiset, lapset oppivat koulussa hyvin ja vain harvoja kiusataan. Tai sitten ei ihan kuitenkaaan, oikeastaan norjalaisella keskiluokalla menee kuten keskiluokalla missä vain. 

Eli siis. Perhe-elämä on arkea, sotkua on lattialla, lapset eivät poimi vaatteita lattialta. Työ on mälsää ja työkaverit myös. Paitsi just se yksi työkaveri, joka on erityisen ihana ja jonka kanssa voi lähettää himokkaita viestejä kylppäristä perhe-illallisen tauolla. Ja lapset ovat teinejä eivätkä tule ajoissa kotiin. 

Oikeastaan ainoa ero Norjan ja USA:n keskiluokka välillä kirjallisuuden mukaan on se, että Amerikassa on tapana käydä terapiassa oli ongelmia tai ei. Norjassa vaikeudet selviävät joko puhumalla tai mököttämällä. 

Aubertin kirjassa Linnea on pääsemässä ripille. Koko suku tai ainakin perhe saapuu juhliin. Hanne-täti on laihtunut ja hommannut Juliasta itselleen puolison. Linnea isä Bård on viestittelemässä kylppärissä ja aivan kyllästynyt vaimoonsa Elleniin, joka ei ole yhtä siisti ja ei ihan yhtä kuuma kuin työkaveri. Isä Nils on yksinäinen, elelee koiransa kanssa. Ja heti kun perhe on kasassa, vanhat kaunat ja muistot (ovatko ne yhdet ja samat) tulvivat pintaa. Kuka oli syöpään kuolleen äidin suosikki? Kuka isän? Miksi lihavaa Hannea kiusattiin niin kotona kuin koulussa ja miksi Bård ei häntä suojellut. Ja miksi Bård meinaan jättää perheensä vaikka Nilsin niin tehdessä vannoi äidilleen, ettei ole sellainen. 

Kirja on kirjoitettu sujuvasti, eri hahmojen näkökulmista. Hahmot ovat eläviä, lopussa heitä jää kaipaamaan ja miettimään miten heille käy, monta asiaa jää auki, kuten elämässä aina tuleva on tuntematon. Kukaan ei kuole, kaikki jatkavat elämäänsä mutta kuka kenenkin kanssa ja mitkä salaiseksi jääneet heti kirjan loputtua paljastuvat. Ehkäpä saamme tietää sen myöhemmässä eli seuraavassa kirjassa.