Koronan jälkeen Berliiniin bisselle

Ylen uutisessa UPI johtaja Mika Aaltola ja muut asiantuntijat ennustavat, että matkailu ei enää palaa ennalleen, ehkei koskaan tai ei ainakaan kovin pian. Uuden pandemian - ja paikallisten epidemioiden - pelko pitää rajat suljettuina vielä pitkään. Ensimmäiseksi avautunevat mahdollisuudet matkustamiseen Europassa, mutta kaukomatkat saattavat jäädä haaveeksi vielä pitkäksi aikaa.
Praterissa

Valtiot saattavat vaatia todistuksia immuniteetista, järjestää hyvinkin vaivalloisia tarkastuksia ja asettaa muitakin rajoituksia. Lisäksi lentoyhtiöiden konkurssit vähentävät tarjontaa, mikä lisää kysyntää. Ja kaiken huipuksi, matkalle lähteminen saattaa johtaa 2 viikon karanteeniin kohdemaassa ja toisen kerran kotimaassa.

Päivän työmatkat Suomesta Eurooppaan eivät enää ole mahdollisia. Eivät myöskään IT-projektit, joissa konsultit lentävät muutamaksi päiväksi viikossa töihin muihin maihin. Tämä rikkoo monen konsultti- ja softafirman liiketoimintamallin ja ne joutuvat keskittymään enemmän arvoin kuin kalvojen tuottamiseen.

Mielestäni on jo pitkään ollut selvää, että ylenmääräinen lentäminen on syytä lopettaa. Jos sen lopettaa korona, niin siinähän lopettaa. Harmillista tosin turismista eläville alueille ja yrityksille kaikissa maissa - Suomessa Lapille, joka ei kyllä kotimaanmatkaajien kulutuksella elä. Palaamme varmaankin muutaman vuosikymmenen takaiseen maailmaan, jossa matkaileminen oli luksusta ja silti työlästä.

Itselläni on toiveissa elämässäni yksi matka. Haluaisin vielä kerran matkustaa S:n kanssa maata pitkin, vaikka fillarilla jos liikennevälineet eivät kulje, Berliiniin juomaan Prateriin olutta. Prater on selvinnyt kahdesta maailmansodasta, DDR:n katastrofaalisesta talousjärjestelmästä. Sitä ei koronavirus kaada. Paikalliset pitävät sen pystyssä. Praterissa on myös iso puutarha, Biergarten, joten siellä pystyy pitämään muihin juopottelijoihin turvaväliä.

Ah, Prateriin vielä kerran. Viikko Berliinissä tai pari, joka iltapäivä Praterissa.

Ruuaksi sinappimunia, Senfeier!

Senfeier

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Jos paikkalliset pitävät kuppilan pystyssä, niin miksi sinne on vielä pakko mennä? Ennemmin matkustaa kotimaassa, ja tukea paikallista taloutta. Täälläkin voi juoda olutta, parempaa ja ehkä vielä paremmissa ja mukavimmissa olosuhteissa. Aika katsoa eteenpäin.
Mane sanoi…
Eipä sinne pakko ole mennä. Kaipaan vaan kovasti Berliiniin.

Vielä enemmän kaipaan kyllä ystävien kanssa helsinkiläiselle terassille, vaikkapa Haltialaan tai Roihuvuoren Rioon

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc