Vuosi ilman työtä on riittävän pitkään.

 Vuosi on pisin siedettävä aika olla tekemättä töitä. Vuoden jaksaa puuhailla kaikenlaista, matkustella, viettää paljon aikaa yksin (kaverit töissä päivisin). Vaan sitten alkaa ahdistaa, tekee mieli päästä aikuisten päivähoitoon puuhastelemaan muiden aikuisten kanssa jotain edes pienessä määrin yhteiskunnalle hyödyllistä. 

Olen ollut eläissäni kahdesti vuoden työttömänä. Molemmilla kerroilla noin 11 kuukauden jälkeen alkoi tehdä mieli päivähoitoon - ja säännölliseen elämään, lähtemään kotoa aamuisin fillarilla ennen kahdeksaa Kahvisiskoille ja sieltä sitten yhdeksän jälkeen töihin. Oi että se on kivaa. Onnekseni molemmilla kerroilla pääsiin puuhasteluporukoihin takaisin! 

Mutta vaikka työ ja yhteinen puuhastelu on tärkeää, niin mikä vain puuhastelu ei käy. 

Ensinnäkin puuhastelulle on oltava toimisto, jonne pääsee fillarilla ja julkisilla alle 45 minuutin. Näin on ollut minulla melkein aina, vain muutaman vuoden toimisto oli kauempana. Ja siksi olen päätynyt Roihuvuoreen. Täältä on korkeintaan 12 km kaikkiin kiinnostaviin työpaikkoihin Suomessa - ja hyvät fillarireitit ja julkisen liikenteen reitit. 

Toisekseen puuhastelun on oltava yleisesti hyödyllistä. On paljon töitä, minäkin niitä tehnyt, joiden tekemättömyys ei haittaisi yhteiskuntaa ja joiden tavoite on vain ja ainoastaan rahan koijaaminen hyväuskoisilta. Semmoisia töitä en onneksi enää ikinä joutune tekemään. 

Kolmanneksi tekemisen on oltava edes pikkaisen vaikeaa. Jos työ on ihan triviaalia, ei sitä oikein tee mieli tehdä. Uskoisin uuden duunini olevan vähintäänkin Helsingin kaupungin koon ja monimutkaisuuden vuoksi olevan ei-triviaalia. On siinä varmaan myös jokunen tekniikkaan liittyvä pulmapähkinä purtavana. 

Oi että on taas kivaa päästä aikuisten päivähoitoon!