Matkakuvia Karjalan kankailta 1907 / Samuli Paulaharju

Kesällä 1907 Samuli Paulaharju jätti taakseen Oulun, opettajan virkansa, pakkasi reppuunsa vaellusvaatteet, kameran, muistikirjan, kartan ja lähti keräämään perinnetietoja Karjalan kankaita. Parin kuukauden matkallaan hän kiersi Joensuun, Kolin seutuja ja sitten siirtyi Venäjän puolelle Pohjois-Karjalaan. 

Matkasta syntyi matkakirja, joka kertoo matkan vaiheista, matkan varren asukkaista, heidän tavoistaan, metsistä, järvistä ja joka myös piirroksin ja jopa valokuvin dokumentoi Karjalaa tuona aikana. 

Luin kirjan hieman Väinö Tannerin Näin Helsingin kasvavan jälkeen. Ne kertovat paljolti samasta ajasta. Siinä missä Helsingissä ratikat kulkivat sähköllä ja puhelimella saattoi soittaa naapurin lisäksi kauaksikin, Karjalassa matkamies kulki pääosin jalan. Joskus hän sai hevoskyydin, mutta usein kylien väliset polut olivat hevoselle liian kapeita, usein polut katosivat pitkospuiden myötä nevoille. Onnekseen Paulaharju sai kylistä mukaansa saattajia, joiden kanssa hän pääse seuraavaan kylään. Tai aina ei ihan kylään vaan kylää vastapäätä järvenselän taa. Ja sitten vaan polttamaan nuotioita ja huutamaan kunnes joku kylästä tuli hakemaan matkamiehen. 

Kylissä Paulaharju tutki tarkoin sekä rakennuksia - pääosin surkeita, ihmiset ja karja samassa, savua ja siivottomuutta - että ihmisten tapoja. Ihmiset olivat iloisia, ukot ja akat vanhoja, hampaattomia, nuoret innokkaita, tanssivia. 

Sattui Paulajärvi häihinkin ja koko päivän kestäviin tansseihin, joihin ei ujouttaaan uskaltanut mukaan. 

Elämä oli Karjalan kankailla ankaraa, mökit kylmiä ja vetoisia talvisin, lapset sairastuessaan oman onnensa armoilla, lääkäriin kun oli peninkulmittain matkaa. Eikä ollut Paulaharjustakaan avuksi pienokaisten sairastaessa, mikä häntä kovin harmitti. 

Kirjan tapahtumista on vähän yli 100 vuotta. Maailma on eri, ja kirjan kuvaamat pelottavat metsät, uljaat hongat ja tuuheat kuusikot paperina maailmalla. 

On hyvä lukea menneestä, jotta ymmärtää ettei just nyt suurin muutos eli tekoäly ehkä olekaan maailmanhistorian suurin asia.