Lupauksia ja lumpeenkukkia / Inkku Kärkkäinen


Ammattijärjestäjä-Minnan elämä on mennyt iloisesti sotkuun. Kirjasarjan edellisessä osassa hän tapasi miehen, nyt on kulunut pari vuotta ja Minna asuu kaksosten, koiran ja miehen kanssa Espoossa rivitalossa. Muumimukien joukko kasvaa, siisteys ei ole enää ammattijärjestäjälle kunniaksi. 



Kirjan alussa Minna on vanhempainvapaalla, haaveilee paluusta töihin, suunnittelee verkkokurssia samalla kun hoitaa kaksosiaan ja ulkoiluttaa koiraansa. Elämä on sekä ihanan vauvantuoksuista että kiireistä. Ystävien tapaaminen ja heidän kanssaa Pariisissa vietetty pitkä viikonloppu palauttavat osin vanhan Minnan,  mutta samalla kaikki on peruuttamattomasti uutta, ja joskus riitaista. Ystävätkin ovat muuttuneet, eikä ero kaksosista olekaan aivan helppoa. 


Verkkokurssi valmistuu, Minna pääsee taas auttamaan ihmisiä kotiensa ja elämiensä sekasotkujen kanssa. Kurssin osallistujien ongelmia ja Minnan nokkelanviisaita ratkaisuja on kiintoisaa lukea. 


Kertojana kirjassa on Minna, joka kertoo tarinan minä-muodossa. Tämä on kerronnallisesti varmasti hyvä ratkaisu, mutta joissakin kohdissa Minnan ääni sekoittuu kaikkitietävään kertojaan, mikä hieman sekoittaa. 


Kirja on sujuvasti kirjoitettu. Tarina kulkee rennosti, siinä on tarpeeksi espoolaista tavanomaisuutta ja muutama iso yllätys. Kirjaa ei tee mieli laskea kädestä ennen kuin se on lopussa, ja lopussa jäin odottamaan kirjasarjan kolmatta osaa. Koska myös Roihuvuori ja Hanami on mainittu, kirjaa on syytä suositella tästä tyylilajista (chic-lit?) pitäville myös Helsingissä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc