Messikallesta merimiespapiksi / Tapani Tukiainen

Tapani Tukiaisen 14. kirjaa kertoo hänen kokemuksistaan teininä suomalaisella öljytankkerilla ja aikuisena merimiespappina Savonnassa Italiassa. Kertomukset liittyvät yhteen jonkinlaisen merirakkauden kautta, joskin merimies

pappiuteen taisi vaikuttaa enemmän rakkaus Italiaan ja yleinen kaukokaipuu. 

Tukiainen on käsitellyt elämäänsä (sairaalapappina, pyhiinvaeltajana) aiemmissa kirjoissaan. Hän on niissä viitannut työhönsä merimieskirkon pappina, mutta ei ole aiemmin muistaakseni kertonut Savonnassa viettämästään ajasta tarkemmin. 

Kirjja kertoo hauskasti ja muistia kunnioittavasti (eli ei yritä keksiä asioita, joita ei lainkaan muista) Tukiaisen kommelluksista Savonnassa. Hän ajaa autolla sataman portille, mutta ei pääse sisään ennen kuin kunniakonsuli kirjoittaa hänelle todistuksen. Laivaan päästyään hän antaa merimiehille lehtiä ja kirjoja, ja samalla kirjaa omaa muistikirjaansa tarvittavat tilastotiedot laivojen saapumisista. 

Aina välillä Tukiainen saa vieraita, jopa piispoja Suomesta, Erään kerran he päätyvät paavin vastaanotolle ajatuksenaan edistää ekumeniaa. Tämä hieman edistyykin, joskin Tukiainen omaan vaatimattomaan tyyliinsä kertoo ujostelleensa. Mitalin hän paavilta kuitenkin saa. 

Kirja on lyhyydestään huolimatta varsinainen runsaudensarvi. Tarinoita ja sattumuksia riittää, päähenkilönä hieman hönönä itsenä esiintuova Tukiainen. Kirja kertoo innostavasti menneestä maailmasta, ja sitä voi siksi pitää arvokkaana lisänä arkihistoriaan. Tällä kertaa Tukiainen on valinnut kirjoitustyylikseen melko tavanomaisen suoran kerronnan, kirjassa ei esiinny pyhimyksiä ja ties mitä. Ainoastaan Tukiaisen alter ego kommentoi Tukiaisen muistoja niitä korjaten, joskin alter ego hiljenee kirjan loppua kohti. 

Jään odottamaan Tukiaisen seikkailuiden seuraavaa osaa.