Voikukka ja kaleidoskooppi / Toni Paloheimo

Toni Paloheimo kirja Voikukka ja kaleidoskooppi koostuu noin 200 sirpaleesta, jotka ovat korkeintaan sivun mittaisia tekstejä. Lyhyimmät muistuttavat anekdootteja, pisimmät hahmotelmia pidemmiksi esseiksi.

Sirpaleet on numeroitu ja ne viittaavat toisiinsa. Kirja ei ole tarkoitettu välttämättä luettavaksi kannesta kanteen, alusta loppuun, vaan sen voi lukea viittausten mukaisesti lukemattomin tavoin. Itse luin sen alusta loppuun ja sen jälkeen sieltä täältä. Koska tekstit eivät muodosta juonta, kumpikin tapa oli yhtä hyvä.

Paloheimo pohtii kirjassaan oman elämänsä kautta laajoja kysymyksi. Keskeisiä teemoja ovat alati paheneva ympäristökriisi, ylenmääräinen kuluttaminen ja yli varojen elämäni ja näiden syynä tai seurauksena yksinäisyys, yhteisöllisyyden katoaminen, vieraantuminen luonnosta.

Paloheimon kieli on selvästi saanut vaikutteita Esa Saariselta, jota hän kirjassaan lainaakin.Tämä johtaa välillä hieman ontuviin metaforiin, mutta ne ovat persoonallisia ja tukevat kirjan argumentteja omalla nyrjähtäneellä tavallaan. Kielen omaperäisyys ei kuitenkaan aivan peitä sen rekisterien vaihtelevuutta: kirjakieli vaihtuu yhtäkkiä lukijaa puhuttelevaan puhekieleen, minä-kerronta yleiseen. Tämä häiritsee lukemista jonkin verran, estää tekstiä virtaamasta, mutta saattaa toki olla tarkoituksellinen tehokeino.

Kirjan teemat toistuvat sirpaleesta toiseen, mikä aiheuttaa lukijassa tuskastumista, jos kirjaa lukee lineaarisesti ja pitkään. Satunnaisesti ja sieltä täältä luettuna toisteisuus on vain hyväksi. Kirjaa ei pidä lukea lineaarisesti ja pitkään.

Kirja lupaa itselleen jatkoa, koska useat sirpaleet päättyvät kysymyksiin, yleensä Paloheimoa itseään koskeviin “voisinko”, “olenko” tapaisiin. Niihin olisi kiva saada vastauksia, nyt kirja jättää ehkä (Paloheimon mielisana muuten) liikaa lukijan vastattavaksi.

Vaikka yllä kirjoittami saattaa vaikuttaa kriittiseltä, kirja on lukemisen arvoinen. Sen sirpaleissa on paljon viisautta ja nykyelämän terävää havainnointia. Tätä kirjaa ei olisi kukaan muu kuin Paloheimo voinut kirjoittaa. Se on aika harvinainen juttu kirjassa, näin vahva omaäänisyys.

Ohessa muutamia Palohiemon sirpaleista