Talvi yllätti - vaatetuspohdintoja
Pyöräilevä työmatkabussi kulki jälleen tänään. Matkustajat olisivat kyllä sopineet pyöräilevään työmatkataksiinkin. Meitä oli vain kolme: minä, Tero ja Petteri. Me emme anna periksi vaikka millainen sää olisi tai keli liukas.
Pari viikkoa on ollut lämmintä, aamuisinkin useita lämpöasteita. Talvipyöräilyvaatteeni ovat joutuneet kaapin perälle, josta ne eivät aikaisena aamuna itsestään ylleni pukeudu. Niinpä tänään lähdin ulos hieman liian ohuissa vaatteissa. Auringosta huolimatta pakkasta oli useampi aste. Tuli vilu, ei vain aluksi vaan koko matkan keskustaan.
Talviset pyöräilyvaatteeni ovat normaalien kesäbibsien ja pitkähihaisen ajopaidan päälle puetut Campagnolon talvibibsit, Lidlin ajotakki, pipo, hanskat. Näillä vaatteilla pärjään hyvin muutamassa pakkasteessa - tai kylmemmässäkin, jos poljen nopeasti. Kylmemmässä puen pyöräilyhousujen väliin merinovillaiset pitkä alushouset, takin alle merinovillaisen villapaidan ja vaihdan pyöräilykengät vaelluskenkiin. Näin pärjään -15C asti.
Perillä töissä vaihdan ylleni puhtaan vaatekerran. Tekninen ajopaita siirtää lähes kaiken hien iholta pois, joten kauluspaita ei kastu vaikka sen pukisi pian perille saapumisen jälkeen. Aamuisen suihkun ja hyvän deodorantin yhdistelmä pitää pahat hajut poissa. Jos lähden fillarilla käymään asiakkaalla, vaihdan kauluspaidan ajopaitaan ja taas asiakkaan luona toisin päin.
Tällä tavalla paitoja vaihdelleen olen useinkin polkenut parikin tuntia puolen tunnin pätkissä päivän aikana ja pysynyt riittävän raikkaana ja siistinä.
Pari viikkoa on ollut lämmintä, aamuisinkin useita lämpöasteita. Talvipyöräilyvaatteeni ovat joutuneet kaapin perälle, josta ne eivät aikaisena aamuna itsestään ylleni pukeudu. Niinpä tänään lähdin ulos hieman liian ohuissa vaatteissa. Auringosta huolimatta pakkasta oli useampi aste. Tuli vilu, ei vain aluksi vaan koko matkan keskustaan.
![]() |
| Talviuimareiden päätä ei palella. |

Kommentit