101 yllättävä faktaa / Vesa Sisättö
Kirja 70/2019
Ystäväni Vesa Sisättö kirjoittaa yllättäviä kirjoja. Edellisessä kirjassaan 100 klassikkoa tunnissa hän antoi lukijalle keinot oppia oleelliset jutut kirjallisuudenhistorian keskeisistä teoksista yhdessä tunnissa. Samalla lukija sai lahjaksi naurun ja ilon. Melkoinen saavutus.
Sisättö jatkaa samalla linjalla. Hänen uusi kirjansa 101 yllättävää faktaa pitää minkä lupaa. Kirjassa on todellakin humoristisesti, hieman salaviisaasti, kerrottu 101 faktaa, joista ainakin 90 yllätti minut. Erinomaista. Esimerkiksi se, että 16049 suomalaisella järvellä ei ole lainkaan nimeä. Ja että Suomessa on järvi nimeltä Keskimmäinen Kinnunen.
Sain myös tietää, että avaruudessa ei voi röyhtäistä, mikä lisää piereskelyä, mikä lienee ahtaassa tilassa kerrassaan kiusallista. Sisätön sanoin "asia on pantu merkille". En myöskään ole aiemmin tiennyt, että Huippuvuorilla ei saa kuolla, koska siellä ei ole hautausmaita ja että kuuhun on yllättäen haudattu yksi ihminen.
Sisätön kirja(t) olisi syytä kääntää englanniksi ja ottaa myyntiin Finnarin lennoilla. Menisi(vät) varmasti kaupaksi ja olisivat mainioita tuliaisia ja maamme maamaineeen eli brändin luomista.

Kommentit