Berliini, aamun mietteitä

 Berliini heräilee helleaallon jälkeiseen aamuun. Varis raakkuu puussa, liikenne soljuu rauhallisesti, kadun toisella puolen ensimmäiset aamiaisella, kebab ei vielä kenellekään maistu. Poliisin ja ambulanssien sireenit, turkkilaisten kauppiaiden huudot toisilleen, tuuli puussa variksen seurana.

Puoli vuotta sitten, flunssaisena kylmässä pimeässä Berliinissä rakettien lentäessä vaakasuoraan kaduilla ja nuoren heitellessä pommeja kasseistaan silmät kiinni väkijoukon keskellä tuumimme, ettemme enää matkustaisi Berliiniin. Vaan mitä vielä, täällä olemme taas emmekä malttaisi lähteä pois. Niinpä varasimme toisesta Kiezistä hotellin seuraaviksi pariksi yöksi. Riittääkö se, aika näyttää.

Vietimme eilen lähes täydellisen Berliini-päivän 37 asteen helteestä huolimatta: aamiainen kahvilassa, pyykkien pesu ja toinen kahviloista, kävely parin kilometrin päähän puiston Biergarteniin, olutta ja lukemista, lepoa hotellissa, illalliseksi vegaanista vietnamilaista ja lopuksi kävely Kreuzbergin Freiluftkinoon, jossa näimme elokuvan Oh, boy! Pari tuntia kävelyä!

Elokuva kertoo nuoresta miehestä ja hänen päivästään Berliinistä. Opinnot ovat jääneet, tyttöystävä jättää heti aamusta, isä sulkee pankkitilin, koska on saanut tietää opintojen jääneen. Uuden asunnon naapuri on sekaisin, kaverit kummallisia, ja turpaankin tulee. Eikä mistään saa kahvia. Tyypillinen elokuva tutusta aiheesta, mutta koska toisessa pääosassa on Berliini ja koska näimme elokuvan ulkosalla Berliinissä, tykkäsin kovasti. Yritin bongailla tuttuja paikkoja, mutta vaikka olen viettänyt Berliinissä varmaan puoli vuotta ja pyöräillyt tuhansia kilometrejä, en onnistunut kovin hyvin.

Tänään muutto toiseen hotelliin ja lisää Berliini-elämää. Tuskin museointia, ehkäpä pikemmin aikaa ulkona ihmisten joukossa tarkkaillen, lukien, ihmetellen.

Berliinissä tulee aina ikävä isääni, joka saksalaisen filologian opiskelijana vietti 1950-luvun alussa kesänsä Saksassa, pääosin Stuttgartissa Mersun tehtailla ja pyörämatkaillen. Hänen kertomuksensa sodan tuhoista ja Saksan noususta ovat jääneet mieleeni - aivan kuten nuorten miesten pyörämatkojen kommellukset. Niiden jäljillä kuljen.