Ainutlaatuiset hetket
Keskustelin ystäväni T.P:n kanssa kauneudesta. Hän kertoi, että hänen mielestään kuolema on kaunis, koska se antaa elämällemme rajan. Jos aikaa olisi loputtomasti, millään ei olisi merkitystä. Aina olisi huominen, jolloin tehdä asiat toisin. (Linnunradan käsikirjassa kuolematon olento sen sijaan vaan matkailee ajasta toiseen ja pyrkii vittuilemaan kaikille eläville ja eläneille).
Ajatus rajallallisuudesta ja loputtomasta huomisesta ja merkityksen katoamisesta ei kuitenkaan ehkä ole täysin oikea. Vaikka aikaa olisikin loputtomasti, jotkin tapahtumat tai teot voisivat olla ainutkertaisia tai peruuttamattomia. Loputtomassa ajassakin voisi valita tai tehdä jotain, jota ei myöhemmin voisi valita toisin tai tehdä tekemättömäksi. Loputtomassa elämässäkin voisi ehkä joutua katumaan loputtomasti.
Entäpä meidän rajallisessa elämässämme? Meillä on varmasti paljon tilanteita, joissa on tärkeätä valita oikein, sanoa sopivat sanat, tehdä oikea ja oikeamielinen ja reilu teko. Triviaalisti tällaisia tilanteita on usein liikenteessä: jos kävelee väärään aikaan väärään paikkaa, pääsee hengestään. Vähemmän triviaalisti tällaisia on usein ihmisten välisessä kanssakäymisessä: ei pidä sanoa asioita, jotka loukkaavat muita. Sanoja ei saa takaisin. Ihmiset antavat anteeksi, ainakin usein, mutta harvemmin unohtavat.
Olisi hienoa, että ihmiset osaisivat erottaa ainutlaatuiset tilanteet ja usein toistuvat. Eivätpähän arvuuttelisi lounasjonossa mitä söisivät, maksaisivatko kortilla vai millä jne.

Kommentit