Aktiivista elämää ja touhuamista

Pyöräillessäni tänään illalla kotiin Monihelin ja HSL:n ja HePon järjestämästä maahanmuuttajien liikkumisinfosta (eli infoa maahanmuuttajille eri tavoista liikkua HSL-alueelle) huomasin, etten muistanut edes mitä tein eilen. Totesin, että jonkinlainen päiväkirjaaminen voisi olla tarpeellista. Olisi kiva tietää ja muistaa mitä viikko sitten tein, viime vuodesta nyt puhumattakaan.

Joten.

Tänään torstaina 13.3. 

  • aamulla avasimme uuden linjan Roihuvuoren pyöräilevän työmatkabussin alati laajenevaan linjastoon. Ehdin töihin hyvissä ajoin asiakastapaamiseen - ja aamiaiselle! - ennen kello yhdeksää. Kokous, jossa kävimme läpi asiakkaan uuden hakujärjestelmän ominaisuuksia ja sen hankintamenettelyitä, kesti pari tuntia.
  • kommentoin toisen asiakkaan vaatimusmäärittelyä. Siinä olikin paljon kirjoittamista. 
  • söin lounaan Cafe Köketissä Antti Poikolan, Laura Sillanpään ja Ossi Kuittisen kanssa. Suunnittelimme OKFFI:n tavoitteita ensi syksyn Avoin Suomi 2014-messuille. Messut ovat vuoden suuri avoimen tiedon tapahtuma Suomessa, ja ne järjestetään pääministeri Kataisen aloitteesta/mandaatilla. Minä olen OKFFI:n edustaja ohjausryhmässä, Antti ja Laura projektiryhmässä. 
  • lounaan jälkeen mietimme kolmannen asiakkaan uuden tietojärjestelmän arkkitehtuuria, reititusalgoritmien ja avoimen karttadatan yhdistämistä etc mielenkiintoista. 
  • klo 17-19 jo mainittu HSL:n etc liikkumisinfo.
  • pyöräilin kotiin. 
  • päivän kuntoilut: pyöräily 33 km (1h50min); kävely 50minuuttia. Kaloreita Moves.appin mukaan kului liikkumiseen 1100. 
Eilen keskiviikkona 12.3. 
  • poljin rauhallisesti - koska tiistainen animal spinning tuntui yhä jaloissa - töihin. Vaihdoin pyöräilyvaateet pukuun, koska seuraavana klo alkoi
  • Avoin Suomi 2014-messujen ohjausryhmän kokous valtioneuvoston linnan kellarissa. Kokoukseen osallistui edustajien jokaisesta ministeriöstä, aika monesta virastosta ja kansalaisjärjestöistä OKFFI, COSS ja Avoin ministeriö ainakin. Kokous oli aluksi hyvin formaali (alivaltiosihteeri istui jakamassa puheenvuoroja pöydän päässä, kummallakin puolella pöytää 10 hyvin pukeutunut virkamiestä. Ja minä, COSS:n edustaja ja Avoimen ministeriön Joonas. Tunnin keskustelun jälkeen tunnelma yllättäen rentoutui, formaali kokous hälveni ja osa osallistujista pystyi avoimeen, luovaan keskusteluun. Luovuus vei aikaa eikä kokous pysynyt aikataulussaan. Minä jouduin lähtemään
  • Haagaan myyntitilaisuuteen, joka kesti pari tuntia. Taksimatkoihin meni puolisen tuntia. Myynti sujui hyvin. Karkit olivat hyviä. Myymämme projekti on hyvin kiinnostava. Matka jatkui
  • takaisin omaan toimistoomme myöhäiseen neuvonpitoon ja tarjousmateriaalien valmisteluun, jonka jälkeen 
  • pyöräilin kotiin Ollin pajan kautta. 
  • päivän kuntoilut: pyöräily 28 km (1h28min) ja 30 minuuttia kävelyä. Kaloreiat 1100 
Toissapäivänä tiistaina 11.3. 
  • pyöräilevä työmatkabussi kulki ja minä sen mukana, tällä kertaa viimeisenä, Roihuvuoresta Merihakaan. Bussiin nousi kaimani Matti Herttoniemestä, joten pysäkkikään ei ollut tällä kertaa turha. 
  • töissä sain aamiaista, osallistuin 10 minuuttia kestäneeseen viikkokoukseemme, valmistauduin asiakaskokouskseen, johon 
  • pyöräilin kauniissa aurinkoisessa vastatuulessa. Kokous oli Pasialassa, ison korkean talon kahdeksannen kerroksen ikkunattomassa neuvotteluhuoneessa. Kokous ei kestänyt kauan, joten 
  • pyöräilin takaisin omaan toimistooni Kaisaniemeen varsin mutkiskasta reittiä. Kun ei ole kiire, ei ole syytä rientää taloon sisään. Parin tunnin surffauksen ja epätyöskentelyn jälkeen 
  • pyöräilin Design-musoon datavisualisointityöpajaan. Työpaja oli osa Forum Virum Helsingin visualisointikilpailua, jossa VR, Gasume etc antoivat jotain dataa ja palkitsevat datasta parhan 15 sekunnin videon laatineet. Juuso Koponen kertoi perusjutut visualisoinnista. Opin yllättävän paljon uutta ja päätin hommata töihin visualisointikirjallisuutta. Aihe on kiinnostava, voisin opetella visualisoimaan. Työpajan jälkeen
  • pyöräilin pyöräilemaan HePon Animal Spinning-tunnille Kampin Motivukseen. Tunti oli tuttuun tapaan aika raskas. Tällä kertaa normalin 5-minuutin lämmittelyn ja 7 minuutin tasaisen vedon jälkeen oli noin 10 kappaletta kolmen minuutin vetoja, vuorotellen putkelta ja penkistä. Putkivedot eivät pyörineet sunnuntain kolmetuntisen spinning-maratonin aiheuttaman väsymyksen ja jäykkyyden vuoksi. Lopuksi 3 minuuttia 180r/min. Kivaa. 
  • pyöräilin kotiin. Oli pimeeä ja hiljaista ja keväistä.
  • päivän kuntoile: pyöräily 38km (2h10min), spinning yli tunnin ja kävelykin. Noin 2000kcal.
Maanantaina 10.3. 
  • pyöräilin töiihin tunnin verran. Ei ollut kiire ja aurinko paistoi. 
  • tein töitä omassa konttorissamme, pääosin sohvalla lueskellen ja kirjoitellen. 
  • osallistuin OKFFI:n hallituksen kokoukseen, jossa saimme hieman itsemmekin yllättäen hyväksytyksi toimintakertomuksen
  • pyöräilin kotiin kaatosateessa. Oli aika vilpoista kaatosateessa ja 2 asteen lämpötilassa pyöräillä.
  • kävin Janin luona kirjoittamassa Annakaisan ja Janin kanssa Roihuvuori-seuran toimintakertomusta klo 21-23. 
  • kuntoilut pyöräily 35km (1h40min), kävely 1h30min ja 1500 kcal. 

Huikean vilkasta, iloista, seurallista ollut tämä viikko tähän asti. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc