Etätyöstä

Työpaikan keskustelupalstalla (Yammer) tuli alkuviikosta puhetta etätyöpolitiikoista. Työkaverin tehtävänä oli laatia etätyöohjeistus asiakkaalle. Keskustelun lomassa mieleeni juolahti, että tilanne on muuttunut siitä kun nykyisin useimmissa firmoissa käytössä olevat etätyöohjeet on laadittu. Ennen eli vielä ehkäpä 10 vuotta sitten oli poikkeuksellista, että joku teki töitä jossain muualla kuin työnantajan omistamissa tai vuokraamissa toimistotiloissa.

Sittemmin tilanne on muuttunut: työtehtävät ovat muuttuneet (monilla) yhä enemmän asiantuntijuutta eivätkä läsnäoloa vaativiksi. Samalla työvälineet ovat parantuneet ja yhteydenpitäminen kollegoiden ja asiakkaitten kanssa ei vaadi istuskelua oman työnantajan konttorissa. Yhtä hyvin voi istua tai maata kotona. Sosiaalisemmat istuvat ja työskentelevät kahviloissa (Helsingissä erityisesti Rytmissä), kirjastossa. Sikareista pitävät kerääntyvät Kirjaklubille.

Itse työskentelen kaikki edellämainituista paikoista. Työskentelen myös junassa, taksissa ja joskus jopa lentokentällä. Lentokoneessa en koskaan, koska siellä on liian ahdasta.

Koska tilanne on muuttunut, olisi nykyisin järkevämpää laatia läsnätyöpolitiikka. Se kertoisi, milloin töitä on saavuttava tekemään työnantajan vuokraamiin tiloihin (eli ns. konttorille). Ehdotan seuraavaa.


  1.  työnantajan ja työntekijäon sovittava yhdessä työtehtävät, jotka ovat SMART (smart, measurable, actionable, realistic and time-bound) 
  2. työntekijän on tehtävä tehtävät tehtävät sovitusti. Jos homma kusee, on siitä ilmoitettava pikimmiten. Esim jos tulee tauti ja kaataa petiin. 
  3. mikäli työtehtävien tekeminen on mahdollista vain jonkin tietyn koneen läheisyydessä, on työntekijän hakeuduttava koneen ääreen (es muss immer ein Mensch an der Machine sein!)
  4. mikäli työtehtävien tekeminen on mahdollista vain muiden työntekijöiden kanssa, on työntekijöiden hakeudettava toisensa läheisyyteen joko virtuaalisesti tai fyysisesti.
  5. lakeja, asetuksia ja firman tietoturvapolitiikkaa pitää noudattaman. Lahjuksia ei oteta eikä anneta. 
  6. Raastuvasta pysytään loitolla.
  7. työntekijän on oltava - työhön liittyvieä matkoja lukuunottamatta - saapuvilla työnantajan määräämään työpisteeseen (ns. home office) 24 h varoitusajalla.
  8. kerran kuussa on syytä näyttää pärstäkerroin fyysisesti ns. home officessa. Kaikkien yhdessä per tiimi/ryhmä/projekti. Pullaa, kahvia ja tryffeleitä tarjolla.
  9. emailit luettava päivittäin ja joskus olisi hyvä käydä Lyncissä ja Yammerissakin.
  10. doping on sallittua, kunhan kohdan 6 noudattaminen ei vaarannu.



Onkohan tässä mitään järkeä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc