Maanantaina töitä ja vapaaehtoistyötä
Olen melkoisen ekstrovertti. En saa mitään aikaan yksin - ainakaan montaa tuntia. Työkavereiden ja ystävien kanssa sen sijaan saan aikaan vaikka mitä. Tunnista toiseen, joka päivä, koko vuoden ja seuraavan.
Tänään oli kerrassaan mainio päivä. Heräsin uneen, joka ei ollut painajainen. Poljin töihin Sirkun kanssa. Myötätuuli vauhditti matkaamme, jota oli vain 7,5 kilometriä. Sen poljimme 23 minuutissa, paljon nopeammin kuin ikinä olisimme metrolla kerinneet.
Työt olivat tänään koko päivän asiakkaan luona. Kollegani Kajn kanssa pidimme 3 2-tunnin työpajaa. Hauskaa duunia, mutta melko rasittavaa. Tosin huolet - jos niitä olisi - katoaisivat työpajoja johtaessa. Siinä kun ei pysty mitään muuta ajattelemaan.
Töiden jälkeen pyörällä kotiin Siwan ja Lidlin kautta. Pyöräily kuluttaa niin paljon energiaa ja luonas oli niin konttorirotan, että nälkä huusi ruokaa sisääni.
Kotona valmistelin Roihuvuori-seuran kokouksen. Esityslista oli toki jo aiemmin ollut valmiina, mutta aina sitä pitää hieman hioa. Kokouksen pidimme tällä kertaa Roihuvuoren kirkon kerhotilassa. Se on 70-lukulaisuudessaan aika mainio, valoisa ja lämmin. Sekä lähellä kotiani.
Roihuvuoressa tapahtuu koko ajan paljon. Seura on vain pienessä osassa pääjärjestäjänä, mikä on hienoa. Viime viikolla kaupunginosassamme oli ainakin taidenäyttelyn avajaiset, tulitaidenäytöksiä muutama ja ties mitä.
Seura päätti ostaa puisen purjesoutuveneen! Eipähän ole muilla seuroilla moista. Päätimme myös parantaa kuormapyörämme varustelua, järjestää Palvelukeskuksen kanssa Mopo-rockia ensi vuonnakin, tehdä yhteistyötä Tammisalo-seuran kanssa, jne.
Kotiin klo 20. Kokouksen loppuduunit. Nyt voisi vaikka lukea jotain.

Kommentit