Harjoittelu tehoaa
Tammikuun kymmenes päivä poljin testimielessä Liikuntamyllyssä wattbikellä 10 kilometrin aika-ajon. Tulos on X wattia ja jokin aika. Keskisyke oli 174. Olin ihan tyytyväinen.
Tänään poljin saman testin uudetaan, mutta hieman eri ajatuksella. En pyrkinyt polkemaan mahdollisimman nopeasti vaan pitämään sykkeeni juuri alla anaerobisen kynnyksen, joka minulla on noin 164.
Poljin, en katsellut koko aikana teholukemia, tarkkailin vain sykettä. Jos syke pyrki nousemaan, hölläsin hieman. Jos syke pyrki laskemaan, kiihdytin hieman.
Aikaa kului ja 10km tuli täyteen. Katsoin tulokset. Aika oli sama kuin kuukausi sitten, samoin luonnollisesti teho. Keskisyke oli kuitenkin vain 163 eli sain aikaiseksi saman tehon 11 iskua vähemmällä sykkeellä.
Selvästikin harjoittelusta on ollut hyötyä. Tästä on hyvä jatkaa. Kuukauden päästä oletan saavani kynnyssykkeelläni tehoa muutaman kymmenen wattia enemmän kuin nyt. Kovaa harjoittelua tulossa.
----
Harjoitteluni on ollut alkuvuodesta aika epäoptimaalista. Tähän aikaan pitäisi hankkia aerobista pohjakuntoa, mutta keli on ollut surkea ja käsikin ollut kipeänä. Peruskuntolenkit ovat pyörällä jääneet väliin. Olen korvannut ne pitkillä kävelyillä, mikä lienee ollut ihan kelvollinen tapa treenata.
Aerobisen sijaan olen käynyt HePon Animal Spin- tunneilla 14 tunnin verran ja polkenut wattbikeä 10 tuntia. On sekin jotain. Muutaman kymmenen kävelytunnin lisäksi.
Täst edes pyrin harjoittelemaan seuraavasti, ainakin seuraavat kolme viikkoa.

| Eräs animal spin-harjoitus |

- maanantaisin lepo
- tiistaisin aamulla tunti salilla (ylävartaloa ja keskivartaloa) ja tunnin Animal Spin illalla
- keskiviikkoihin tunti wattbikellä
- torstaisin kuten tiistaina
- perjantaisin lepo
- lauantaisin pitkä PK-lenkki
- sunnuntaisin pitkä PK-lenkki.
Tästä tulee viitenä päivänä yhteensä noin 11-12 tuntia aluksi, viimeisellä tämän jakson viikolla ehkäpä 14 tuntia. Pitäisi riittää, enemmästä en usko palautuvani.
Maaliskuussa sitten aluksi 7 päivän tiukka leiri Mallorcalla ja sen jälkeen viikko tunnit 15-18 -tasolle.
Saas nähdä miten äijän käy.
Kommentit