Ben Macintyre / Kolme kirjaa sodasta ja vakoilusta

Vuonna 2018 luettua

Ääriolosuhteet kertovat ihmisyydestä jotain merkityksellistä, paljastavat normaalin elämän taustalla vaikuttavia voimia. Siksi on hyvä lukea sodasta ja tiedustelusta kertovia kirjoja. Niistä hyvät ovat jopa parempia kuin romaani ihmisyyden kuvaamisessa.

Syksyllä 2018 luin London Review of Books -lehdestä arvostelun Ben MacIntyren kirjasta “SAS - Rogue Heroes”. Se on ensimmäinen SAS:n arkistoihin perustuva kuvaus SAS-kommandojoukon  (special air service) syntymästä ja toiminnasta 2. maailmansodan aikana. Kirja on erinomainen, ei niinkään kertomus joukosta suorastaan rämäpäisiä operaatioita vaan enemmän kuvaus SAS:n perustajista, sodankäynnin typeryydestä ja aavikkosodan rasituksista. SAS perustettiin 2. maailmansodan alkupuolella sabotoimaan saksalaisten tukikohtia, erityisesti tuhoamaan lentokoneita, Pohjois-Afrikassa. Aluksi joukko ei ollut menestys, ensimmäinen operaatio epäonnistui heti alussa, kun laskuvarjolla saksalaisten linjojen taakse hypänneistä suuri osa loukkaantui ja loput pääsivät täpärästi takaisin tukikohtaan. Sen jälkeen SAS liikkui pääosin autoilla aavikolla. Yleensä SAS-joukot pysyttelivät piilossa päivät (kaameassa paahteessa) ja kulkivat yötä. Ensimmäiset iskut olivat hyvin menestyksellisiä, myöhemmin saksalaiset oppivat puolustautumaan. Kun liittoutuneet nousivat maihin Italiassa, SAS seurasi perässä. Italiassa kommandot joutuivat tavanomaiseen sodankäyntiin eikä homma enää sujunut yhtä hyvin. Kirja on lukemisen arvoinen,

Luin myös kaksi muuta Macintyren teosta. Agent Zigzag kertoo Eddie Chapmanin tarinan 2. maailmansodassa. Chapman oli pikkurikollinen, joka monenlaisten sattumien jälkeen päätyi saksalaisten vangiksi Kanaaalin saarella. Saksalaiset huomasivat Chapmanin kylmäverisyyden ja värväsivät hänet agentikseen ja kouluttivat hänet sabotööriksi. Kun saksalaiset sitten tiputtivat Chapmanin laskuvarjolla Englantiin, Chapman antautui englantilaisille ja ryhtyi kaksoisagentiksi ja syötti radiolla harhaanjohtavia tietoja saksalaisille. Myöhemmin Chapman palasi Portugalin ja Espanjan kautta Ranskaan ja lähetti sieltä tietoja englantilaisille. Saksalaiset lähettivät Chapmanin Norjaan, jossa hän rakastui norjalaiseen naiseen (vaikka oli myös naimisissa englantilaisen kanssa etc). Kerrassan kiehtovaa. Chapman oli täysin peloton. Sodan jälkeen Chapmanista tuli jonkin verran menestynyt liikemies.

Macintyren “The Spy and the Traitor” keroo venäläisen Oleg Gordievskyn tarina. Hän oli venäläinen lähetystövirkailija, joka pettyi Neuvostoliittoon ja ryhtyi brittien agentiksi olleessaan KGB:n tehtävissä Kööpenhaminan lähetystössä. Vähitellen Gorgievsky nousi Lontoon lähetystön päälliköksi, missä tehtävässään hän pystyi välittämään lähes kaikki lähetystön kautta kulkevat tiedot (mm. kaikkien NL:n agenttien henkilöllisyydet) englantilaisille. Britit olivat aivan innoissaan. Venäläiset kuitenkin pääsivät perille Gordievskyn petturuudesta vaikkeivat pystyneetkään sitä todistamaan. KGB kutsui Gordievsky takaisin Moskovaan ja laittoi hänet tarkan valvonnan alaiseksi. Britit olivat kuitenkin jo suunnitelleet uhkarohkean tavan salakuljettaa Gordievsky Suomen kautta pois NL:sta. Tämä osuus kirjasta on niin uskomaton, että romaanissa se ei olisi uskottava. Britit siis muiluttivat Gordienvsky auton takakontissa Suomeen ja Suomesta Norjan kautta Britanniaan, jossa Gordievsky elää yhä. Yksityiskohtana mainittakoon, että Supon pomo Tiitinen antoi briteille luvan operaation.

Nämä kolme kirjaa kannattaa jokaisen vakoilusta ja sodasta ja ihmisyyden ääritilanteista ja rakkaudesta ja petturuudesta kiinnostuneen lukea.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc