Easton vastaan Itis vastaan Redi - ostoskeskusvertailua
Itäkeskuksessa on kaksi kauppakeskusta: perinteinen Itis ja Citymarketin ympärille rakennettu Easton. Kauppakartanon sisäänkäynnin sisäpuolelle, portaikon alla, on pieni kioski, jossa on kauan sitten myyty Thai-ruokaa. Kioskin hinnaston hinnat ovat yhä markoissa, joten kioski on ollut kiinni ja käyttämättä ainakin 17 vuotta. Museovirasto voisi jo suojella kioskin!
Tänään sää oli kaunis ja kylmä. Pakkasta oli lähemmäs -20C, aurinko paistoi eikä tuullut. Silti ulkona on minulle liaan kylmä. Jos menen pidemmäksi ajaksi yli kovaan pakkaseen, jotkin hermot vatsassani menevät kramppiin, mistä sitten seuraa ikäviä kipuja. Pysyttelen siis sisällä.
Halusin kuitenkin kävellä. Hetken mietittyäni keksin tehdä kolmen kauppakeskuksen kierroksen ja vertailun. Jo mainitsemieni Eastonin ja Itisin lisäksi päätin käydä Redissä. Tavoitteena oli havainnoida kauppoja, ihmisiä, palveluita, viihtyisyyttä.
Eastoniin saavuin sisäkautta Itisistä siltaa pitkin. Sillan toisessa päässä on Itis, sillalla liiketiloja, joista ainakin 5 (noin 20:stä) tyhjänä. Ikävä fiilis. Eastonissa on iso Citymarket ja sen kyljessä puolenkymmentä ravintolaa hieman foodcourt-tyyliin vierekkäin, joskin jokaisella omat tuolinsa. On sushiliukuhinta, muka-ameriikan-diner ja muutama muut, melko avoimessa tilassa. Paikka ei ole huokutteleva. Lisäksi on omassa tilassaan Picnic-kahvia ja joitakin muita liikkeitä.
Penkkejä tms en nähnyt. Jos Eastonissa haluaa istahtaa, pitää ostaa jotain purtavaa. Ikävä mesta kaikenkaikkiaan.
Itis on vähitellen 1980-luvulta (?) laajentunut. Nyt se on todella laaja pitkä hangaarimainen rakennelma. Kauppoja, kahviloita ja ravintoloita on kolmessa eri tasossa. Hangaarin kokonaispituus on toista tuhatta askelta. Penkkejä ja muita istuimia ei kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi ole. Kauppavalikoima on laaja, samoin ravintolavalikoima. Ravintoloita on profiloitu eri asiakaskunnille; saattaisin jopa löytää itsellenikin sopivat. Kahvilan löydin. Cafe Faster on mukava oloinen, ikkunasta näkee moottoritielle.
Uusin kauppakeskus on Kalasataman metroaseman ja moottoritien alle ylle ja viereen rakennettu Redi. Se on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen, koska metroaseman ja moottoritien vuoksi perinteisen hangaarin rakentaminen on ollut mahdotonta. Redi on oikeastaan kolme tai neljä kahdeksikkoa päällekkäin. Kun tämän tajuaa ja koko keskuksen kiertää kerran, arkkitehtuuriratkaisun idea selviää ja paikka muuttuu viehättäväksi. Suunnistamista helpottavat melko hyvä opasteet ja eri kerrosten omistaminen eri toiminnoille: ruokakaupat ja foodcourt kellarissa, kahvila 2. kerroksessa, pääosa viihteestä 3. kerroksessa.
Redissä on paljon käytäviä, joiden molemmin puolin ei ole liiketiloja. Sen sijaan käytävillä on penkkejä, joten oleskelu ei vaadi ostamista. Redissä on myös Kalasataman yhteistila, jossa saa hengailla ilmaiseksi, jopa syödä omia eväitä.
Tyhjiä liiketiloja on Redissä hieman enemmän kuin Itisissa tai Eastonissa, mutta pääosin tilat ovat käytössä. Kunhan Kalasatamaan rakennetaan enemmän ja sinne muuttaa ihmisiä, Redistä tulee vielä kaupallinen mestys. Kauppakeskuksena se on viihtyisin testaamistani kolmesta. Tarjotakin on paras: enemmän viihdepalveluita ja kauppoja.


Kommentit