Hiljaisuuden mestari / Miki Liukkonen
Kirja 55/2019
Tässäpä on kerrassaan merkillinen kirja. En ole varma ymmärsinkö kirjasta yhtään mitään. En ole lainkaan varma myöskään siitä, onko kirjassa mitään ymmärrettävää vai onko se vain monen sadan sivun pituinen ajatusvirtauma.
Jollakin tasolla kirjassa on kyse murhan tai itsemurhan tutkimisesta. Joku on kuollut tai ehkäpä useampikin on kuollut. Epäiltynä - tai ainakin todistajana - on hyvin erakoitunut tubettaja, joka etsii omalle kanavalleen tuottajaa. Tuottajaksi hakee peiteroolissa oleva poliisi. Tubettajan ja poliisin loputon keskustelu kestää koko kirjan ajan. Keskustelu on välillä innostavaa, luo uutta tapaa jäsentää nykyistä maailmaa. Välillä keskustelu on vain ja ainostaan ärsyttävää jankkaamista.
Samaan aikaan kuin peitepoliisi ja tubettaja keskustelevat kirjassa kulkee muutama muukin erikoinen tarina. On melkoisen juopottunutta sakkia, jolle käy kuten juopolle yleensä. On huumeiden myyjiä, joista osa on poliiseja. Monenlaista erikoista porukkaa seikkailee kirjan sivuilla.
Tarinassa ei minun ymmärrykseni mukaan ole päätä eikä häntää. Kirja on kuitenkin kirjoitettu niin taidokkaasti, kielellisesti leikitellen ja nykyaikaa ja sen aiheuttamaa ahdistusta kuvaten, että kirjaa ei voi jättää keskenkään. Loputtomat alaviitteet jätin kyllä kirjan jälkipuoliskolla lukematta.
Ehdottamasti lukemisen arvoinen teos, mutta hyvin raskas.
Kirjoittaja: Miki Liukkonen
Julkaisija: WSOY, 2019
359 sivua
Tässäpä on kerrassaan merkillinen kirja. En ole varma ymmärsinkö kirjasta yhtään mitään. En ole lainkaan varma myöskään siitä, onko kirjassa mitään ymmärrettävää vai onko se vain monen sadan sivun pituinen ajatusvirtauma.
Jollakin tasolla kirjassa on kyse murhan tai itsemurhan tutkimisesta. Joku on kuollut tai ehkäpä useampikin on kuollut. Epäiltynä - tai ainakin todistajana - on hyvin erakoitunut tubettaja, joka etsii omalle kanavalleen tuottajaa. Tuottajaksi hakee peiteroolissa oleva poliisi. Tubettajan ja poliisin loputon keskustelu kestää koko kirjan ajan. Keskustelu on välillä innostavaa, luo uutta tapaa jäsentää nykyistä maailmaa. Välillä keskustelu on vain ja ainostaan ärsyttävää jankkaamista.Samaan aikaan kuin peitepoliisi ja tubettaja keskustelevat kirjassa kulkee muutama muukin erikoinen tarina. On melkoisen juopottunutta sakkia, jolle käy kuten juopolle yleensä. On huumeiden myyjiä, joista osa on poliiseja. Monenlaista erikoista porukkaa seikkailee kirjan sivuilla.
Tarinassa ei minun ymmärrykseni mukaan ole päätä eikä häntää. Kirja on kuitenkin kirjoitettu niin taidokkaasti, kielellisesti leikitellen ja nykyaikaa ja sen aiheuttamaa ahdistusta kuvaten, että kirjaa ei voi jättää keskenkään. Loputtomat alaviitteet jätin kyllä kirjan jälkipuoliskolla lukematta.
Ehdottamasti lukemisen arvoinen teos, mutta hyvin raskas.
Kirjoittaja: Miki Liukkonen
Julkaisija: WSOY, 2019
359 sivua
#manelukee #manelukee2019 #reading #novel #hobby #mylife #books
Kommentit