Haarakonttori / Sergei Dovlatov
Kirja 74/2019
Vuosi 1986. Perestroikka on alkanut Neuvostoliitossa. USA:ssa joukko emigrantteja ja karkoittettuja kokoontuu vuosittaiseen kokoukseensa, tällä kertaa Kaliforniaan. Mukana on radiotoimitaja Dalmatov, jonka New Yorkissa toimivan venäjänkielisen ja Neuvostoliittoon lähetyksiä tekevän radioaman Kolmannen aallon päätoimittaja on määrännyt paikalle.
Dalmatov saapuu Los Angelesiin, kirjautuu konferenssiin, jonka aihe on Uusi Venäjä. Symposiumissa hyvinkin erilaisia näkemyksiä edustavien emigranttien - osa uskonnollisia, osa ateisteja, jne - on tarkoitus laatia yhteinen julkilausuma. Mutta ensin he pitävät esitelmiä.
Homma menee Dalmatovin kannalta ihan normaalin työkeikan tapaisesti kunnes paikalle ilmaantuu aivan sekaisin ja vähissä vaatteissa hänen entinen rakastettunsa 25 vuoden takaa Leningradissa. Tasja on jo aikaisin, heti ensi tapaamisen jälkeen sekoittanut Dalmatovin pään niin pahasti, että Dalmatov joutui jättämään opintonsa kesken ja ryhtymään työläiseksi. Tasja elää kuin vapaa henki, piinaa Dalmatovia kauneudellaan, mutta luo samalla suhteita muihin miehiin ja meininki on kerrassaan villiä. Votkaa kuluu.
Meininki ei ole juurikaan muuttunut Tasjan osalta 25 vuodessa. Hän tarvitsee uusia vaatteita, joten Dalmatov lainaa luottokorttiaan. Vaatteiden lisäksi kaupasta tarttuu mukaan koiranpentu, joka aiheuttaa suurta huolta ja hämmennystä hotellissa. Tanja on yhä kaunis ja aiheuttaa vanhenevien emigranttien joukossa ties mitä sydämentykytyksiä.
Kirjassa on kerrassaan hauskoja seikkailuita sekä Dalmatovin ja Tanja elämän varrelta että emigranttien erimielisyyksistä konferensissaan. Huvittavaa meininki, näin ulkopuolisena, mutta varmaankin ei niin hauskaa reaalimaailmassa - kirja ilmeisesti kuvaa melko tarkalleen emigranttien elämää.
Yhdestä asiasta emigrantit ovat yhtä mieltä: Joseph Brodsky on suuri runoilija.
t
Vuosi 1986. Perestroikka on alkanut Neuvostoliitossa. USA:ssa joukko emigrantteja ja karkoittettuja kokoontuu vuosittaiseen kokoukseensa, tällä kertaa Kaliforniaan. Mukana on radiotoimitaja Dalmatov, jonka New Yorkissa toimivan venäjänkielisen ja Neuvostoliittoon lähetyksiä tekevän radioaman Kolmannen aallon päätoimittaja on määrännyt paikalle.
Dalmatov saapuu Los Angelesiin, kirjautuu konferenssiin, jonka aihe on Uusi Venäjä. Symposiumissa hyvinkin erilaisia näkemyksiä edustavien emigranttien - osa uskonnollisia, osa ateisteja, jne - on tarkoitus laatia yhteinen julkilausuma. Mutta ensin he pitävät esitelmiä.
Homma menee Dalmatovin kannalta ihan normaalin työkeikan tapaisesti kunnes paikalle ilmaantuu aivan sekaisin ja vähissä vaatteissa hänen entinen rakastettunsa 25 vuoden takaa Leningradissa. Tasja on jo aikaisin, heti ensi tapaamisen jälkeen sekoittanut Dalmatovin pään niin pahasti, että Dalmatov joutui jättämään opintonsa kesken ja ryhtymään työläiseksi. Tasja elää kuin vapaa henki, piinaa Dalmatovia kauneudellaan, mutta luo samalla suhteita muihin miehiin ja meininki on kerrassaan villiä. Votkaa kuluu.Meininki ei ole juurikaan muuttunut Tasjan osalta 25 vuodessa. Hän tarvitsee uusia vaatteita, joten Dalmatov lainaa luottokorttiaan. Vaatteiden lisäksi kaupasta tarttuu mukaan koiranpentu, joka aiheuttaa suurta huolta ja hämmennystä hotellissa. Tanja on yhä kaunis ja aiheuttaa vanhenevien emigranttien joukossa ties mitä sydämentykytyksiä.

Kommentit