Korona ja maskien käyttäminen

Maskikeskustelu velloo kuin kilju mahassa. Tulee paha olo ja pää menee sekaisin. Tai toisin päin. Mietin asiaa itselleni tyypilliset 3 minuuttia ja päädyin tämmöisiin ajatelmiin.

On aivan ilmeistä, että maski vähentää tartuntariskiä, jos
  1. pesee kädet ennen maskin pukemista 
  2. maskin käytön aikana ei koske maskiin
  3. maskin käytön aikana ei syö-juo-tupakoi maskia raoittaen etc.
  4. pesee kädet ennen maskin riisumista
  5. pesee kädet maskin riisumisen jälkeen
  6. rasvaa kädet kolmannen pesun jälkeen


Itselleni maski ja sen käyttäminen ovat ihan ok, jos niitä jostain saisi, siis sellaisia kun terveydenhuollossa käytetään. Kertakäyttöisiä siis, varmasti tehokkaita ja sellaisia, joista ei irtoa hengittäessä kuituja tai muuta ikävää. Mihinkään räätälin tai ompelijan tekemien viritysten käyttöön en ryhdy.

Julkisen keskustelun perusteella maskeja tarvitsisi käyttää lähinnä kaupassa ja julkisissa liikennevälineissä. Jos näin on, niin  minulle riittää yksi maski kuukaudessa eli silloin, kun käyn ostamassa muutamaan korin olutta kaupasta. Kaiken muun saan tilattua kotiini.

Helsingissä ei ole mitään syytä käyttää julkisia liikennevälineitä yleensäkään, saati sitten nyt kesällä. Fillarilla ja kävellen pääsee Helsingissä kaikkialle. Kauemmas matkustamista ei hallitus suosittele matkustamaankaan, ulkomaille ei edes pääse.

Mistä saisin maskeja - käymättä ilman maskia kaupassa? Eli miten tässä maskihommassa pääsen alkuun?

Maskit ja raybanit ovat yhdessä kool!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc