Chydeniuksentie - Helsinkin 256. katu
Anders Chydenius vaikuttaa olleen keskeinen hahmo Suomen historiassa 1700-luvun lopulla. Hänen omilta verkkosivuiltaan lainattuna:
Anders Chydenius (1729–1803) kuuluu 1700-luvun keskeisiin hahmoihin Ruotsin ja Suomen historiassa. Hän oli ennakkoluuloton poliitikko ja kirjoittaja, jonka tavoitteena oli vapauteen, tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien kunnioitukseen perustuva yhteiskunta. Chydenius oli Euroopankin mittakaavassa varhainen demokraattisten näkemysten puolustaja.
Anders Chydeniuksen ajattelun ja toiminnan taustalla voi nähdä kolme aikakauden henkistä peruselementtiä: luonnonoikeudellinen ajattelu, luonnontieteellinen maailmankuva ja yksilön omaa uskonvakaumusta korostava pietismi.
Chydeniuksen kunniaksi Helsingin Eirassa on Chydeniuksentie, lyhyt katu, jonka varrella on sekä perinteisiä eiralaisia judend-huvioilta että muutamia 1960-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Kadun tunnelma on hyvin rauhallinen, mitään ei varmasti tapahdu, jokunen auto on pysäköitynä. Katu on merkillisellä tavalla syrjäinen, sitä ei tule vahingossa kulkeneeksi.
Ennen Eiraa kävin Kallahden niemellä, Talosaaressa, Storträskin erämaajärvellä, Kuusijärvellä ja kahvilla Veräjänmäen Cafe Amoressa. Retkeni pituudeksi kertyi 81km ja sen polkemiseen kului 4 tuntia + tauot. Muutamia kuvia alla.
Kommentit