Oh William! / Elizabeth Strout

Suomessa Merete Mazzarella on kirjoittanut kiinnostavia ja kiehtovia kirjoja vanhenemisestaan, avioeroistaan, suhteistaan exiinsä. Mazzarellan kirjat ovat täynnä pitkän elämän tuomaa viisautta ja rauhaa.

Elizabeth Strout on kirjoittanut hieman samanlaisen kirjan kuin Mazzarella. En tiedä - enkä välitä selvittää - kuinka paljon, jos lainkaan, Stroutin kirja kertoo hänestä itsestään tai hänen ystävistään. Kirja on niin mainio. Kirjassa päähenkilö on kirjailija Lucy Barton, joka on aikaa sitten eronnut miehestään Williamista, jo niin kauan, että Lucyn uudempi aviomies David on ehtinyt kuolla. Lucylla ja Williamilla on kaksi tytärtä, joihin heillä on välittömät ja lämpimät välit.

William on eläköitynyt professori, jolla on paljon nuorempi vaimo ja tämän kanssa lapsi. William on hieman hankala ihminen, joten uusi vaimo jättää hänet aivan samoin kuin Lucy on tehnyt aikoinaan. Ennen eroa Williamin vaimo antaa Williamille lahjaksi käyttöoikeuden sukutietokantaan, josta selviää, että Williamilla sisko, josta hän ei ole tiennyt mitään. Lucy ja William päättävät lähteä tapaamaan siskoa.

En kerro tarkemmmin mitä tapahtuu, koska tapahtumat ovat paljon jännittävämpiä kuin dekkareissa. Ihmisten elämät nyt vaan sattuvat olemaan kiehtovampia kuin kuvitteelliset murhat.

Kirja on erinomaisesti kirjoitettu. Kieli on yksinkertaista, tarkkaa, mitään ylimääräistä kirjassa ei ole. Kirjan kertoja on Lucy, joka osin kertoo itsestään paljon, mutta välillä jättää kiusallisesti paljon kertomatta. Lucy myös hyvin koskettavasti kertoo asioista, joista ei ehkä haluaisi kertoa, mutta joita ei voi jättää kertomatta, joiden kertominen on hänelle tärkeää vaikkakin noloa tai kipeää.

Kirjaa lukiessa hahmot tulevat erittäin tutuiksi, jää kaipaamaan heidän tarinansa jatkoa. Koska tämä kirja on jo toinen Lucystä kertova, ehkä saan vielä lukea lisää lähivuosina.

Alun perin julkaistu Facebookissa 28.7.2022, koosteessa Heinäkuu 2022 Facebookissa.

Kommentit