Liekinkantaja / Ulla-Leena Lundberg
Millaista on ollut elämä Suomessa 1850-luvulta sisällissotaan asti? Millaista on ollut olla nainen ennen ehkäisyä, miesten hallitsemassa maailmassa? Miten ihmiset sairastivat, miten he käsittivät sairauden, miten selvisivät suruistaan? Miten Suomen ensimmäinen kansalaisopisto perustettiin Espooseen ja miten se sai vaikutteita Tanskasta ja Ruotsista? Lundbergin uusi kirja kertoo kaikista näistä asioista ja paljosta muusta.
Kirjaa voi lukea monella tavalla. Se on ilmeisesti historiallisesti pätevä, joten sitä voi lukea historiallisten faktojen kokoelmana. Sitä voi lukea myös sukutarina, kolmen sukupolven elämän kuvauksena. Kirjaa voi lukea myös kansallishengen ja myös naisten vapautuksen ylistyksenä. Kirja on erinomainen myös aivan vain juonellisena kertomuksena, taitavasti kirjoitettu.
Kirja alkaa kolmen viiden naisen muuttomatkan kuvauksella. He ovat jääneet ilman elantoa Vaasan palon jälkeen 1952 ja päättävät kävellä Helsinkiin työtä etsimään. Matka on vaikea, vain kolme pääsee perille. Perillä yksi heistä tapaa upseerin, he rakastuvat, mutta mies joutuu kävelemään Turkin sotaa kohti sinne koskaan pääsemättä. Taudit ja nälkä tuhoavat armeijan matkalla jo Valko-Venäjällä. Mies palaa, syntyy lapsia, pari muuttaa Porvooseen. Mies kuolee tautiin, nainen jatkaa elämää yksinhuoltajana, hänen lapsensa tapaa miehen, he sattumien kautta perustavat Suomen ensimmäisen kansanopistoon, saavat lapsen, ja niin elämä jatkuu. Tarinaa on mahdotonta jättää kesken vaikka loppua kohden se - elämän tavoin - alkaa toistaa samoja teemoja.
Kirjailijalta kysymättä on vaikeaa tietää mikä kirjan perimmäinen tarkoitus on. Se voi olla juonellinen historiallinen romaani tai sitten se voi olla historian tapahtumien lomaan kudottu pitkä pamfletti naisten oikeuksien puolesta - ja siten tarkoitettu kommentiksi nykymaailmasta. Jälkimmäistä tulkintaa puoltaisi joidenkin juonikuvioiden ja henkilöiden käsittämätön katoaminen, aivan kuin sanoma olisi juonta tärkeämpi. Kummallakin tavalla luettuna kirja on erinomainen.
Vahva suositus. Kirja herättää ajatuksia ja jää pitkäksi aikaa mieleen.

Kommentit