Jalankulkijat

 Enemmistö ry syntyy uudelleen! Enemmistöhän oli - ja taitaa olla vieläkin - kävelijöiden yhdistys, joka 1970-luvulla alkoi vastustaa autoilun ylivaltaa ja josta myöhemmin erosi Helsingin Polkupyöräilijät, jonka puheenjohtajakin olin taannoin. Ei siitä sen enempää. Enemmistön toiminta hiipui. 


Tänään 15.8.2023 kokoontui muutama kymmenen ihmistä perustamaan uuden Jalankulkijat ry:n. Mukana oli monen alan asiantuntijoita professorista väitöskirjan tekijän kautta erilaisiin saavutettavuusasiantuntijoihin ja myös muutamiin HePossakin vaikuttaneisiin pyöräilijöihin. Paikalla oli myös Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, ja ties keitä muita.


Käydyt keskustelut olivat maltillisia, kenelläkään ei ollut liikenneyhdistyksistä liiankin tuttua syvää katkeruutta. Uskon, että tällä porukalla syntyy vielä suuriinkin muutoksiin kykenevä yhdistys. Varsinaisen yhdistyksen perustaminen jäi kyllä tekemättä, mutta ilmeisesti kokouksen koolle kutsunut sisäpiiri tekee sen ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja hallituksen. Normaalistihan yhdityksen toimihenkilöt valitaan perustamiskokouksessa, niin taitaa lakikin määrätä.


Hyvä meininki! Katteellaan. Kannattaa seurata asian esitymistä vaikka Instagrammissa =>


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Jalankulkijat ovat totisesti alakynnessä. Lain mukaan jalankulkija saa valita kulkeeko oikeaa vai vasenta puolta polulla, ja vaikka vaihtaa puolta jatkuvasti mielialojensa mukaan. Kuitenkin kun esim. keskuspuistossa kävelee niin pyöräilijät soittavat agressiivisesti kellojaan ja sadattelevat ohittaessaan.

Myös ihan virallisilta jalkakäytäviltä on viety kaistaa kun muutettu puolet pyöräilyteiksi. Paikoitellen niin kapea reitti että eivät enää hartiat mahdu viivatulle alueelle. Kerran väistin vastaantulevia lastenvaunuja pyöräilijöiden puolelle, niin eikös kireähousuinen pyöräilyjä juuri sattunut kiihdyttämään paikalle minulle kiroilemaan.
Anonyymi sanoi…
Mahtaa olla hieno ry kun mitään lisätietoja ei löydy ellei ole jotain typerää facebook tunnusta.
Anonyymi sanoi…
vähitellen. Kohta löytyy.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc